Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Guggenheimin museo loisi kasvua matkailualalle

Museo olisi meille ylivoimatekijä muihin Pohjoismaihin nähden, kirjoittavat Laura Tarkka, Pekka Terävä ja Pertti Yliniemi.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Vuonna 2015 ulkomaalaiset yöpyivät Suomessa yhteensä 5,5 miljoonaa kertaa. Norjassa vastaava luku oli 7,7 miljoonaa, Tanskassa 11,2 miljoonaa ja Ruotsissa 13,6 miljoonaa. Muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa valtio ja kunnat ovat panostaneet matkailun kasvuun. Valtion ja kuntien kannattaakin panostaa matkailuun, sillä se on erittäin työvoimavaltaista ja verointensiivistä. Matkailu on maailman nopeimmin kasvava toimiala.

Ulkomaalaisten yöpymisten kasvuvauhti on ollut muissa Pohjoismaissa selvästi Suomea nopeampaa, Norjaa lukuun ottamatta. Norjassa tähän on reagoitu merkittävillä julkisen ja yksityisen rahan yhteisillä investoinneilla. Osloon rakennetaan parhaillaan muun muassa uutta Kansallismuseota ja valmistellaan Munck-museon rakentamista.

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet saada nykyistä suurempi osa kansainvälisen matkailun kasvusta. Matkailualan yrittäjät uskovat kasvuun ja ovat investoimassa enemmän kuin koskaan itsenäisen Suomen historiassa. Suomeen on rakennettu ja ollaan rakentamassa yli kymmentä hotellia lähivuosina. Investointien arvo nousee miljardiin euroon.

Myös ravintoloitsijat ovat avanneet uusia ravintoloita ympäri Suomea. Matkailun infrastruktuuri on siis kunnossa. Nyt tarvitsemme lisää matkailijoita hotelleihimme, ravintoloihimme ja muihin matkailualan yrityksiin.

Helsinki ja Suomi odottavat matkailun kasvusta merkittävää työpaikkojen ja vientitulojen kasvua. Julkinen valta ei kuitenkaan ole satsannut matkailun toimintaedellytyksiin samoin kuin muissa Pohjoismaissa. Ulkomaalaiset asiakkaat eivät tule Suomeen ilman merkittäviä vetovoimaisia matkailukohteita. Lapin talvimatkailu on erinomainen esimerkki onnistumisesta.

Myös Helsinki tarvitsee uusia vetovoimaisia matkailukohteita. Suomi on tunnettu korkeatasoisesta designista. Guggenheimin taidemuseo on yksi maailman tunnetuimmista museoista. Museo vetäisi kulttuurista kiinnostuneita matkailijoita Helsinkiin. Se olisi meille ylivoimatekijä verrattuna muihin Pohjoismaihin. Myös muut museot hyötyisivät Guggenheimista.

Guggenheimin museo on kannattava investointi Suomen tulevaisuuteen. Se luo kasvua matkailualalle, ja sen heijastusvaikutukset muille toimialoille ovat merkittävät. Hanke on koko Suomen, ei vain Helsingin hanke.

Matkailu- ja ravintola-ala sekä sitä lähellä olevat yritykset ovat luvanneet hankkeelle noin viisi miljoonaa euroa. Toivomme, että Suomen hallitus ja Helsingin kaupunki tekevät päätöksensä tosiasioiden perusteella. Tosiasiat ovat museon rakentamisen puolella.

Laura Tarkka

toimitusjohtaja, Kämp Collection Hotels Oy

Pekka Terävä

ravintoloitsija, Olo Group Oy

Pertti Yliniemi

konsernijohtaja, Lapland Hotels Oy

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat