Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Minun äitini sallittiin kuolla kauniisti

Arvostan valtavasti Kustaankartanon hoitajia ja hoitokulttuuria. Äitini sai hyvän hoidon, huolenpidon, lääkinnän, hellyyden ja inhimillisyyden.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Viitaten koskettavaan kirjoitukseen ”Mummoni kuolema laitoksessa oli epäinhimillinen ja ruma” (HS.fi/mielipide 30.8.) haluan kertoa, että myös hyvää ja inhimillistä saattohoitoa voi saada.

Äitini nukkui pois 92-vuotiaana Alzheimerin tautiin runsas kuukausi sitten Kustaankartanossa, jossa hän oli ollut hoidossa kahdeksan vuotta. Tauti eteni hitaasti. Loppuvuosina äidin puhe muuttui sekavaksi eikä sanoista saanut selvää. Aina en ollut varma edes, tunsiko hän minut. Mutta joka kerta, kun halasin häntä ja sanoin ”Inkeri tässä”, äidin silmissä syttyi ilo ja hän hymyili minulle – usein jopa nauroi.

Viimeisinä vuosinaan äitini ei pystynyt enää liikkumaan rollaattorilla eikä kääntymään sängyssä. Hänet nostettiin sängystä nosturilla pyörätuoliin ja vietiin ruokasaliin muiden asukkaiden joukkoon. Sitten tuli nielemisvaikeuksia. Ruoka soseutettiin ja syötettiin hänelle. Hoitajat tekivät kaiken tämän kärsivällisesti ja hellästi. Häntä vietiin myös ulos ja pidettiin mukana monissa sosiaalisissa tapahtumissa, kuten Kustaankartanon taiteiden yössä, jossa me omaisetkin olimme läsnä.

Heinäkuun 18. päivänä äitini vastuuhoitaja soitti minulle, että edellisenä yönä äidin aivoissa oli tapahtunut muutos: nielu ei enää toiminut ja hengitys alkoi katkeilla. Ruokaa ja nestettä ei voitu enää suun kautta antaa. Hoitajat kertoivat kaiken – myös sen, että tässä vaiheessa potilas ei enää koe nälän tai janon tunnetta.

Me omaiset ehdimme seurata neljä päivää äidin hengityksen harvenemista ja vaikeutumista. Osastonlääkärin määräyksestä äiti sai pieniä annoksia morfiinia neljä kertaa vuorokaudessa. Näin itse, miten se helpotti ja rentoutti. Sen lisäksi äidillä oli kipulaastari.

Sain olla läsnä äidin luona viimeiseen hetkeen asti. Se oli kaunis ja ihmeellinen hetki: äiti avasi silmänsä ja katsoi minuun. Siihenkin hoitajat tulivat heti tukemaan ja lohduttamaan minua.

Arvostan valtavasti Kustaankartanon hoitajia ja hoitokulttuuria. Äitini sai hyvän hoidon, huolenpidon, lääkinnän, hellyyden ja inhimillisyyden. Hänelle sallittiin myös luonnollinen kuolema.

Muistisairaiden hoitotyö on todella raskasta. Minulla ei ole kokemusta muista vanhusten hoitolaitoksista. Mutta oman äitini kohdalla sain mallin, miten muistisairaita tulisi hoitaa ja kohdella kunnioittavasti viimeiseen hetkeen saakka.

Inkeri Pitkäranta

filosofian maisteri, Helsinki

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat