Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pitkä työurani päätettiin nöyryyttävällä tavalla

Minut irtisanottiin palveltuani samaa valtion virastoa 39 vuotta. Henkilökohtaiseen eläkeikään olisi ollut aikaa kaksi kuukautta ja kaksi päivää, kirjoittaa Esko Koistinen.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Minut irtisanottiin palveltuani samaa valtion virastoa 39 vuotta. Henkilökohtaiseen eläkeikään olisi ollut aikaa kaksi kuukautta ja kaksi päivää. Työsuhde päättyi yt-neuvottelujen seurauksena kesällä. Vajaa vuosi ennen irtisanomisilmoitusta olin kehityskeskustelussa ilmoittanut lähteväni eläkkeelle samaan aikaan.

Ennen yt-neuvotteluja viraston uusi pääjohtaja sitoutti ja innosti henkilökuntaa uudistuksiin korostaen tavoitteellisuutta, avoimuutta, luottamusta ja rehellisyyttä. Henkilöstölle syntyi illuusio vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Pääjohtaja päätti viraston uudesta strategiasta ja organisaatiomuutoksesta – ja yllättäen myös yt-neuvotteluista henkilöstön vähentämiseksi. Niitä perusteltiin uudella strategialla ja toiminnan uudelleenjärjestelyillä. Yt-neuvotteluissa henkilöstön ehdottamat vaihtoehdot torjuttiin, ja noin 15 prosenttia henkilöstöstä irtisanottiin.

Työnantaja ei anna tilastotietoja irtisanotuista, mutta irtisanomiset kohdistettiin ikääntyviin. Luotettavien arvioiden mukaan noin 80 prosenttia irtisanotuista oli yli 54-vuotiaita ja suuri osa yli 60-vuotiaita. Nöyryyttävää oli irtisanoa eläkeiän kynnyksellä olevia ja meitä, jotka olimme joka tapauksessa lähdössä eläkkeelle.

Viimemainittuja irtisanomisia työnantaja nimitti kaunistellen eläkeratkaisuiksi. Omituista oli, että lähivuosien voimakasta eläköitymistä ei haluttu hyödyntää. Henkilöstökertomuksen mukaan henkilöstöä oli eläköitymässä kahdessa vuodessa enemmän kuin irtisanottiin.

Valtiovarainministeriö on kannustanut virastoja pidentämään työuria: ”Suomen julkisen talouden ja koko kansantalouden kestävyyden kannalta on välttämätöntä, että työuria saadaan pidennettyä. Se on myös yksi hallituksen keskeisistä tavoitteista. Työurien jatkuminen tulee näin ollen asettaa henkilöstöjohtamisen todelliseksi tavoitteeksi myös valtion virastoissa ja laitoksissa.”

Laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa asettaa tavoitteeksi ”kehittää yhteisymmärryksessä viraston toimintaa ja henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa virastossa tehtäviin päätöksiin”.

Halveksimalla lain henkeä työnantaja romuttaa luottamuksen kaikenlaiseen työpaikkakohtaiseen sopimiseen.

Esko Koistinen

eläkeläinen, Kuopio

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat