Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Metron viivästyminen ajaa asukkaita auton rattiin

Kuntapäättäjiltä odotin napakampaa otetta tilanteen selvittelyssä.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Toivotan länsimetron sydämellisesti tervetulleeksi. Mielestäni metron läntinen jatke olisi pitänyt rakentaa jo kauan sitten. Omaa työmatkaani se ei lyhennä, päinvastoin, mutta pääkaupunkiseudun asukkaana näen metron äärimmäisen tärkeänä.

Toiveeni olivat korkealla, kun viestintäkampanja aloitettiin ja metron lanseerauspäivä lähestyi. Mutta turvallisuustestaukset olivatkin kesken, ja näillä näkymin metron uusi osuus avataan vuoden 2017 puolella.

Vähintään puoli vuotta uuden metron varrella asuvat sinnittelevät nyt miten kuten. Omalla asuinalueellani Lauttasaaressa HSL korvasi aiemmat bussilinjat uusilla, jotka kaikki ajavat Helsingin keskustassa enemmän tai vähemmän samaa reittiä. Hölmöläisen hommaa, sanoisin. Eikä siinä vielä kaikki: bussit ovat ruuhka-aikaan tupaten täynnä. Työmatkalaisena, bussilinjani alkupäässä asuvana saan arkiaamuisin katsella täysien bussien pyyhältävän pysäkkini ohi.

Kun bussiin vihdoin pääsee, kuulee siellä joka kerta metron vastaista puhetta, eikä se kai ole ihme. Käytännössä tilanne ajaa osan tilanteeseen kyllästyneistä oman auton rattiin. Se ei kai ollut länsimetron tarkoitus?

Tekevälle sattuu. Tosin useimmat meistä joutuvat työ- ja luottamustehtävissään tekemistään virheistä edes jonkinlaiseen vastuuseen tai ainakin ripitettäviksi. Länsimetro ja päättäjät ovat päässeet tilanteesta kuin koira veräjästä.

Länsimetron projektinjohto ja (kriisi)viestintä ovat epäonnistuneet. Kuntapäättäjiltä odotin napakampaa otetta tilanteen selvittelyssä. Jonkinlaista lohtua olisi tuonut Länsimetron johdon julkinen anteeksipyyntö meille, jotka metron rahoitamme.

Toivotan tsemppiä hankkeen loppuun saattamiseksi.

Kirsi Korhonen

Helsinki

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat