Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

En uskalla edes ajatella, millainen äiti olisin ollut ilman älypuhelintani

Sairastuttuani synnytyksen jälkeiseen masennukseen henkireikäni oli Facebookin äitiryhmä ja netin keskustelupalsta, josta sain vertaistukea, kirjoittaa nimimerkki Kännykkä-äiti.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Suomalaisessa perheitä koskevassa keskustelussa erityisesti äitejä syyllistetään milloin liian pitkästä kotiin jäämisestä, milloin liian lyhyestä imetyksestä. Nykyinen äitisukupolvi tuntuu tekevän kaiken aina väärin – varsinkin varttuneempien keskustelijoiden mielestä. Esimerkiksi Tarja Ruohonen kauhisteli (HS.fi/mielipide 5.9.) äitiä, jonka taapero pelasi iPadilla samalla kun äidillä oli oma älypuhelin kädessään.

Kuopukseni syntymän jälkeen vuonna 2011 sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Esikoiseni oli vajaa kaksivuotias. Sain apua neuvolasta, mutta henkireikäni oli Facebookin äitiryhmä ja netin keskustelupalsta, josta sain vertaistukea.

Kesken päivän saatoin purkaa kännykän välityksellä turhautumistani taaperon ruokakiukkuun tai nauraa toisen äidin imetysdementiassa tekemille kommelluksille. Sain antaa ja saada tukea sekä tuntea olevani tärkeä osa isompaa yhteisöä kuin oma pieni elinpiirini kahden lapsen kotiäitinä.

Välillä esikoinen oli ”pädillä” tai television ääressä, vauva sitterissä ja minä älypuhelin kädessä nauttimassa 20 minuutin hengähdystauosta kahvikupin ääressä. Ja kyllä, saatoin kaivaa älypuhelimeni esiin myös bussissa, kahvilassa tai neuvolan odotustilassa. Nämä varastetut tuokiot aikuisten maailmaan – vaikkakin virtuaaliseen – pitivät minut järjissäni. En uskalla ajatella, millainen äiti olisin ollut ilman älypuhelintani.

Älypuhelimiin uppoavista äideistä kirjoitettiin huolestuneesti jo vuonna 2011. Tunsin syyllisyyttä. Olinko tosiaan kelvoton äiti, lapseni emotionaalisen kehityksen pilaaja ja vuorovaikutukseen kykenemätön robotti? Ihan turhaan mietin näin. Sillä 20 minuutin kännykkään liimautumisen lisäksi leikin, luin, lauloin, hoivasin, lohdutin, toruin ja nauroin lasteni kanssa.

Lapseni ovat jo 5- ja 7-vuotiaita, ihania, sosiaalisia, tunteensa rohkeasti näyttäviä, kohteliaita yksilöitä. Molempien kielellistä kehitystä on kehuttu päivähoidossa ja koulussa. En ole epäonnistunut äiti, eivätkä lapseni ole emotionaalisia hylkiöitä – sellaisia, joiksi moni arvostelija olisi pelännyt heidän tulevan, jos olisi nähnyt minut 20 minuutin ajan kännykkä kädessä.

Kännykkä-äiti

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat