Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Muistiossa ei käsitelty lähtömaalinjauksia

Se, että arviointini johtopäätökset muodostuivat kriittisiksi, ei ollut päätettävissäni.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomien kirjoitus ”Päätöstehdas” (Sunnuntai 4.9.) selosti Maahanmuuttovirastossa kovien paineiden alaisena työskentelevien virkamiesten tuntoja. Jutussa mainittiin muun muassa, että ”ylitarkastajat ihmettelivät, kun sähköpostiin tupsahti entisen tuomarin toruva kirje”.

Kirjoituksesta kuitenkin ilmeni myöhemmin sitä tarkkaan lukien, ettei kysymys ollut mistään ylitarkastajille lähettämästäni kirjeestä, vaan Maahanmuuttoviraston käyttöön toimittamastani ja jonkun viraston sisällä ylijohtaja Jaana Vuorion tietämättä jakamasta, 17.6.2016 päivätystä muistiosta, jossa olin pakolaisoikeudellisen tietämykseni ja käytännön kokemukseni pohjalta arvioinut, miten Maahanmuuttovirasto oli ratkaisutoiminnassaan vuonna 2015 ja alkuvuonna 2016 selvittänyt turvapaikanhakijoiden kertomusten uskottavuutta.

Se, että arviointini johtopäätökset muodostuivat kriittisiksi, ei ollut päätettävissäni.

Muistiossa ei ole käsitelty Maahanmuuttoviraston lähtömaalinjauksia eikä niihin ja uusiin tiukennettuihin lainsäännöksiin perustuvia ratkaisulinjoja taikka otettu niihin kantaa.

Ilkka Pere

varatuomari

entinen turvapaikkalautakunnan puheenjohtaja 1991–1997

hallintoneuvos, eläkkeellä

Vantaa

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat