Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pelkäsin turhaan kertoa äitiysvapaastani

Mietin pitkään, miten tilanteesta voi puhua ääneen ja kuinka ­minulla olisi asiakaskuntaa ja sorveja, joiden ääreen palata ­äidiksi tulon jälkeen.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Nimimerkki Äitiysvapaalta kortistoon kirjoitti (HS Mielipide 10.9.) äitiysvapaalle jäämisen isosta riskistä. Koska rakkaassa isänmaassamme puhutaan aivan liian vähän onnistumisista, haluaisin kertoa oman tarinani. En kuitenkaan millään tavalla halua sanoa, että nimimerkin kommentointi asiasta olisi väärin tai turhaa – kissat tulee nostaa rohkeasti pöydälle.

Olen 33-vuotias yrittäjä, jonka 10-vuotissuunnitelmassa äidiksi tuleminen on jo viiden vuoden ajan ollut yhtenä menestyksen mittarina elämässä. Isoin pelko tähän tavoitteeseen liittyen on ollut oma epäilykseni siitä, että toimeksiantajani reagoivat kielteisesti uutiseeni äidiksi tulemisesta.

Olin tehnyt omassa mielessäni valtavan määrän ”mutku, sitku, eiku” -ajatusvalleja tielleni, vaikka treenaan itseni johtamista päivittäin. Enhän voi kertoa asiakkailleni, että olen hetken pois pelistä ja jätän heidät oman onnensa nojaan. Mietin pitkään, miten tilanteesta voi puhua ääneen ja kuinka minulla olisi asiakaskuntaa ja sorveja, joiden ääreen palata äidiksi tulon jälkeen.

Nyt on pakko ilokseni myöntää, että kaikki oman epäluuloni luomat pelot osoittautuivat turhiksi.

Olen kahden kuluneen viikon aikana jakanut ilouutiseni asiakkaideni ja yhteistyökumppaneideni kanssa.

Olen onnistunut vakuuttamaan heidät yrittäjäkollegoideni ammattitaidosta jatkaa tuloksekkaaksi koettua työtäni. Ei ole pelkoakaan siitä, että yritykseni livahtaisi hetkeksikään pöytälaatikkoon jäähdyttelemään. Yritykseni jatkaa Suomen tuottavuuden kasvatusta samalla kun minä imetän ja kasvatan tulevaa hyvinvointiyhteiskunnan mahdollistajaa.

Nimimerkkikirjoittajan ehdotuksen mukaisesti on toki viisasta miettiä realistisesti vaihtoehtoja töihin palaamiselle.

Kukaan ei vielä tiedä, miten tarinani päättyy, mutta minä valitsen uskoa ihmisiin ja ihmisyyteen. Kannustuksen sanana naiset ja koti-isät: hyvälle työntekijälle on töitä – voimaa ja viisautta etsintöihin.

Tiina Lehti-Lehtonen

Lohja

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat