Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Oikorata on Mäntsälälle kultaakin kalliimpi

Mäntsälä tarvitsee kokonaisvaltaista kehitystyötä uuden matkakeskuksen saamiseksi.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Mäntsälä sai säännöllisen junayhteyden Helsingin ja Lahden suuntaan kymmenen vuotta sitten. Nykyinen junaliikenne kehittyy ja samalla se lisää Mäntsälän vetovoimaisuutta Helsingin läheisyydessä.

Mäntsälän junaliikenteen säilymiseen vaikutti osaltaan maaliskuussa kunnantalolla järjestetty joukkoliikenteen kansalaisfoorumi. Tapahtumaan osallistuivat liikennöitsijöiden ohella ely-keskuksen, liikenne- ja viestintäministeriön, HSL:n ja VR:n edustajat. Kuntalaisia oli paikalla satamäärin.

Keskustelun seurauksena VR pyörsi aikataulumuutokset, jolloin aamun junaliikenne säilyi melko muuttumattomana. Tietysti parasta on se, että junaliikennettä parannettiin erityisesti työmatkalaisten osalta ja saatiin päivittäinen myöhäisempi junayhteys Helsingistä.

Mäntsälä tarvitsee kokonaisvaltaista kehitystyötä uuden matkakeskuksen saamiseksi rautatieaseman yhteyteen. Näin taataan paremmat joukkoliikenneyhteydet Mäntsälästä muihin keskuksiin. Mäntsälän ohi kiitävät pikavuorot voisivat pysähtyä tulevan Mäntsälän matkakeskuksen pysäkeillä Lahden moottoritien vieressä.

Tommi Aura

joukkoliikenneasiantuntija (kok)

Mäntsälä

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat