Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Työhyvinvoinnin miljardit ovat tärkeitä

Hyvällä henkilöstöjohtamisella voitaisiin saada aikaan jopa 20 prosentin parannus yritysten tuottavuuteen.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Tutkimusjohtaja Niku Määttänen katsoo (HS Mielipide 12.9.), että on virheellistä väittää, että työpahoinvointi aiheuttaa vuosittain 24 miljardin euron kustannukset. Luku perustuu sosiaali- ja terveysministeriön johdolla tehtyyn työpanoksen menetyksen kustannuksia koskevaan laskelmaan, jonka teossa Määttänen ja minä olimme mukana.

Määttänen on osittain oikeassa: olisi parempi puhua työhyvinvoinnin kansantaloudellisesta hyötypotentiaalista. Kyseessä on se kustannuserä, johon työhyvinvoinnin edistämisellä voidaan vaikuttaa.

Se, ettei kaikkia kustannuksia voida poistaa työhyvinvointia parantamalla, ei tee lukua merkityksettömäksi. Muun tutkimuksen valossa tiedämme, että kymmenen prosenttia mainitusta summasta on enemmän kuin työpaikkojen vuosittainen rahallinen panostus työhyvinvointiin. Merkittävä työhyvinvointipanostuksen lisäys voi olla kannattavaa jopa pienillä hyvinvointimuutoksilla.

On ymmärrettävää, että monet korostavat miljardimenetyksiä, koska työhyvinvointiin suhtaudutaan edelleen välinpitämättömästi sekä yritysten johdossa että poliittisten päättäjien parissa. Tämä siitä huolimatta, että viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että hyvällä henkilöstöjohtamisella voitaisiin saada aikaan jopa 20 prosentin parannus yritysten tuottavuuteen.

Guy Ahonen

henkilöstötalouden

emeritusprofessori, Espoo

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat