Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Heille se oli ”raskausmateriaalia”, mutta minulle rakkautta, jota itkin sen valuessa sairaalan vessanpönttöön – keskenmenon saanut jää Suomessa yksin

Meille ei tarjottu kriisiapua – ei edes kerrottu, mistä tukea tai keskusteluapua olisi voinut saada.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Maanantaiaamuna meille kerrottiin, ettei sikiöllä ole sydänääniä. Mieheni ja minä emme ehtineet reagoida asiaan, kun kätilö jo tunki lappuja käteeni ja kertoi, miten seuraavana päivänä kohtuni tyhjennettäisiin ”raskausmateriaalista” naistentautien poliklinikalla.

Seuraavana aamuna hoitaja antoi minulle kahdeksan pilleriä, käski levätä ja tulla ilmoittamaan, kun vuoto alkaisi. Makasin poliklinikalla yhdeksän tuntia. Kolme kertaa hoitaja kävi kysymässä, haluanko kipulääkettä. Sain pillimehun.

Kukaan muu ei tullut, ei tarjonnut keskusteluapua tai tukea eikä ottanut osaa suruumme. Kukaan ei kertonut, mitä minulle annetut lääkkeet sisälsivät, mitä ne tekisivät tai miksi vauvani oli kuollut.

Huoneessani ei ollut edes vessaa. Kun ”raskausmateriaali” alkoi tyhjentyä hurjaa vauhtia, jouduin juoksemaan käytävälle yleiseen vessaan. Siellä minä istuin, itkin rakkautta, joka valui vessanpönttöön – yksin.

Kun ihmisen elämä loppuu, omaisille tarjotaan kriisiapua tai jonkinlaista tukea. On kriisikeskusta, sairaalapastoria, psykologia ja vertaistukiryhmää. Meille ei kuitenkaan tarjottu mitään näistä – ei edes kerrottu, mistä tukea tai keskusteluapua olisi voinut saada. Lääkäriä ei ollut mahdollista tavata. Miestäni ei huomioitu lainkaan.

Jälkitarkastusta ei myöskään tarjottu kunnalliselta puolelta, sanottiin vain, että pitää mennä yksityiselle sektorille, jos haluaa varmistaa kaiken olevan kunnossa.

Tuntui kuin olisin ollut epäonnistunut kappale, joka jätettiin yksin surunsa kanssa. Ikään kuin sisälläni kasvanut elämä ei olisi ollut yhtä tärkeä kuin sellainen, jonka sydän on sykkinyt neljän kuukauden sijasta 87 vuotta.

Suomessa on 10 000 keskenmenoa joka vuosi. 6 000 näistä keskenmenoista joudutaan hoitamaan lääkkeellisesti tai kaavinnalla. En ole siis yksin kokemukseni kanssa. Internet on pullollaan kohtalotovereitani.

Suomen ensimmäinen keskenmenoneuvola avattiin Mehiläisen Felicitaksessa vuonna 2015 – ensimmäinen ja ainoa. Miten on mahdollista, ettei terveydenhuolto ole pitänyt parempaa huolta naisista, jotka ovat kokeneet näin suuren menetyksen? Miten tällaisia neuvoloita voi olla vain yksi ja vasta nyt?

Pahimmillaan keskenmeno aiheuttaa vakavaa masennusta, mielenterveysongelmia ja traumoja. Suomessa mielenterveysongelmien hoitoon käytetään varoja yhä enemmän. Eikö mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyn pitäisi kuulua keskenmenopotilaan oikeuksiin samalla tavalla kuin muillekin rakkaansa menettäneille? Toivon, että terveydenhuolto kiinnittäisi enemmän huomiota keskenmenon saaneiden hyvinvointiin. Keskenmeno on aina menetys. Sitä ei pitäisi vähätellä.

Elina Sahlgren

Vaasa

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat