Mielipide

VTT:n entiset tutkijat HS:n mielipidesivulla: Tiimin pahoinvointiin ei puututtu

Aika moni meistä taisi käydä työpsykologin vastaanotolla hakemassa keinoja työssä jaksamiseen.

Sunnuntaisivuilla (HS 7.2.) kerrottiin VTT:llä mahdollisesti tapahtuneesta tiedevilpistä. Lisäksi jutussa kuvailtiin vilpistä epäillyn tutkimusprofessorin tutkimusryhmän toimintatapoja ja ongelmia: ­tutkimusprofessorin autoritaarinen johtamistyyli ahdisti alaisia ja johti suureen henkilöstövaihtuvuuteen. Tilanne jatkui vuosia siitä huolimatta, että johto tiesi tulehtuneesta tilanteesta.

Toimimme tutkijoina VTT:llä samoihin aikoihin, mutta eri alan tutkimusryhmässä. Tarina kuulosti johtamisen näkökulmasta silti valitettavan tutulta. Esimiehemme oli tutkijana pätevä, mutta henkilöjohtamisessa ei. Johtamistyyli oli autori­taarinen: tutkijoiden tuli kiltisti toteuttaa esimiehen ”ainoita ­oikeita” tapoja tehdä tutkimusta ja tulkita aineistoja. Tutkijan ­perusoikeus on kyseenalaistaa, mutta esimerkiksi kokemuksen ja uusien näkemysten esiin tuomista ryhmän ulkopuolelta pidettiin uhkana. Niin sanotusti hankalaa tutkijaa odotti kylmä kyyti henkiseen mitätöintiin.

Lopulta tutkimusryhmä teki kirjallisen valituksen, ja aika moni meistä taisi käydä myös työpsykologin vastaanotolla hakemassa keinoja työssä jaksamiseen. Mitä tästä seurasi: muutama näennäinen tilannetta purkava keskustelu. Keskustelujen jälkeen kaikki jatkui ennallaan.

Esimiehen onnistui hakea taloon kipeästi kaivattua hanke­rahaa. Ehkä tämän vuoksi johto ei puuttunut tiimin pahoin­vointiin. HS:n juttu herätti jälleen kysymyksen: miksei hintalappua laskettu sille, että lahjakkaat maisterit ja tohtorit tekivät töitä tukahdutettuina ja lopulta lähtivät pois?

Toivomme, että VTT:n johdossa herätään viimeistään nyt. Epäasiallisuuksiin pitää puuttua tiukasti, hyvällä ja ammatti­taitoisella johtamisella.

Entiset tutkijat

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Tiede
  • VTT
  • Tutkimus
  • Työhyvinvointi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Pohjois-Korea: Trump julisti sodan tviitissään – diktatuuri uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    7. 7

      Vaatekauppa joutui tuhansien eurojen korvauksiin etnisestä syrjinnästä – myyjä ei päästänyt aluksi romaneja sisään

    8. 8

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    9. 9

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    10. 10

      Netin vaarallisin haku juuri nyt on poptähti Avril Lavigne – Näin kanadalaislaulajasta tuli kyberrikollisten ja salaliittoteoreetikoiden suosikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    10. 10

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat