Mielipide    |   Mielipide

Kirjaston heikentäminen vahingoittaa tutkimusta ja oppimista

Jotta julkaisut ovat helposti löydettävissä ja käytettävissä, ne edellyttävät kirjaston asiantuntijatyötä.

Pääkirjoituksessa (HS 8.2.) käsiteltiin yleisten kirjastojen merkitystä. Yliopistokirjastot ovat samoin avoimia kaikille ja niitä käytetään: Helsingin yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa käy päivittäin 5 000–7 000 asiakasta, joista noin viidennes yliopiston ulkopuolelta.

Helsingin yliopistoon kohdistuvat suuret leikkaukset vaikuttavat myös kirjastoon. Yliopisto on 20 viime vuotta jatkuvasti uudistanut kirjastojensa rakenteita, tiloja ja palveluja. 1990-luvun alussa yliopistossa oli vielä noin 160 erillistä kirjastoa mutta vuodesta 2010 alkaen kaksi suurta kokonaisuutta, Helsingin yliopiston kirjasto ja Kansalliskirjasto. Kansalliskirjastolla on lukuisia maan kirjastoja ja arkistoja hyödyttäviä vastuita.

Helsingin yliopiston kirjasto puolestaan on yhdistänyt aiemmat 160 kirjastoa ja niiden kokoelmat neljäksi tieteenaloittain erikoistuneeksi palveluyksiköksi Meilahteen, Kumpulaan, Viikkiin ja keskustaan Kaisa-taloon. Lainausluvut kertovat, että painettua kirjallisuutta tarvitaan edelleen, vaikka useimpien lehtien ja enenevästi kirjojen käyttöoikeudet hankitaankin nyt ­digitaalisina.

Verkossa luettavat lehdet ja kirjat eivät kuitenkaan ilmaannu verkkoon ilmaiseksi. Helsingin yliopiston kirjasto käyttää jo ­lähes 90 prosenttia kirjallisuuden hankintamenoistaan digitaalisten lehtien ja e-kirjojen käyttöoikeuksiin, joiden hinnat nousevat joka vuosi useita prosentteja. Myös euron heikkeneminen nostaa hintoja. Kansainväliset tieteelliset kustantajat harjoittavat tuottavaa liiketoimintaa, eivät hyväntekeväisyyttä. Yliopistoindeksin jäädytys on jo ennestään horjuttanut kirjastojen rahoitusta. Nykyiset tuntuvat leikkaukset merkitsevät pysyvää vahinkoa tutkimukselle ja opiskelulle.

Vahingollinen on myös oletus, ettei henkilökunnan vähennyksestä ole haittaa, kunhan ei suoraan leikata opettajien ja tutkijoiden vakansseja. Yliopiston kirjasto on jo 2000-luvulta lähtien vähentänyt suunnitelmallisesti henkilökuntaansa ja muuttanut tehtäviä vastaamaan uutta oppimis- ja tutkimusympäristöä. Jotta julkaisut ovat helposti löydettävissä ja käytettävissä, ne edellyttävät kirjaston asiantuntijatyötä. Henkilökohtainen ja ystävällinen neuvonta on ­samoin tärkeää.

Kaisa Sinikara

entinen kirjastonjohtaja, Vantaa

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Kirjastot
  • Yliopistot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    8. 8

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Vekkulan lopettaminen aiheutti palautevyöryn – Linnanmäki saanut yli 800 ideaa uutta laitetta varten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump julisti hirmumyrskyn jyräämän Puerto Ricon katastrofialueeksi – sitten murtui vielä pato
    3. Ratkaisija Tallberg koki tunteenpurkauksen IFK:ta vastaan: ”On se aina hienoa voittaa täällä”
    4. AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase
    5. HIFK:n kapteeni Lennart Petrell vaatii tiukkaa ryhtiliikettä – ”Pelimme on ihan hirveää vuoristorataa”
    6. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    7. Tunti sitten
    8. Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät
    9. IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään
    10. Migrin mukaan turvapaikanhakijoiden itsemurhayritykset ovat harvinaisia – ”Osassa on kyse enemmänkin mielenosoittamisesta”
    11. Sipilä vei kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa presidentin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – ”Arvostan Macronin tapaa tarttua toimeen”
    12. Keravan kunta: ”Lihaton vaihtoehto ei ole ravitsemuksellisesti riittävä” – kaupunki uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat ja lähetti varoituskirjeen vanhemmille
    13. Näytä lisää