Valikko
Mielipide

Ville Niinistö HS:n mielipidesivuilla: Hallitus on sulkemassa Suomea maailmalta

Esitys perheenyhdistämisen ehtojen tiukentamisesta on esimerkki siitä kaltevasta pinnasta, johon harkitsematon impivaaralainen populismi voi meitä johtaa.

Olen kasvanut maassa, ­joka avautui 1990-luvun alussa maailmalle. Berliinin muurin murtuminen, EU-jäsenyys ja ihmisten vapaa liikkuvuus olivat sukupolvelleni suuri vapautumisen saavutus. Suomi oli utelias, rohkea ja katsoi eteenpäin vaikeiden lamavuosienkin jälkeen.

Sisäasiainministeriössä valmistellaan parhaillaan perheen­yhdistämisen edellytysten tiukentamista. Olen vakavasti huolissani siitä, että hallitus on sulkemassa Suomea maailmalta.

Uutta on, että myös Suomen kansalaisten vapautta suunnitellaan rajoitettavan. Suomalaisten on lakiluonnoksen mukaan oltava hyvin toimeentulevia, jotta he kykenevät tuomaan perheensä Suomeen, jos he eivät ole Suomen kansalaisia. Voi edellyttää selvästi yli 3 000 euron vakituisia kuukausituloja, jotta saisi tuoda maahan puolisonsa ja kaksi lasta. Tähän ei esimerkiksi lähihoitajan, bussikuskin tai lasten­tarhanopettajan palkka riittäisi lähimainkaan.

On käsittämätöntä, että Suomi haluaisi näin vaikeuttaa omien kansalaistensa puolisoiden tai perheiden tuomista Suomeen. Olisi myös erikoista, että samalla kun haluamme maahanmuuttajia töihin rakentamaan maatamme ja paikkaamaan eläköityvää työvoimaamme, vaikeuttaisimme työperäistä maahanmuuttoa näin järjettömillä tavoilla.

Lyhytnäköistä olisi myös entisestään kiristää turvapaikkaa Suomesta hakeneiden mahdollisuuksia perheidensä yhdistämiseen. Jo riittämiin olemme kuulleet, kuinka monen mielestä on ikävää, että Suomesta turvapaikkaa hakevista niin suuri osa on nuoria miehiä. Perheen turvaan saaminen auttaisi oleskeluluvan saaneita sopeutumaan uuteen elämään ja juurtumaan osaksi yhteiskuntaa.

Esitys perheenyhdistämisen ehtojen tiukentamisesta on esimerkki siitä kaltevasta pinnasta, johon harkitsematon impivaaralainen populismi voi meitä johtaa. Vapauksia rajoitetaan yhä laajemmin, muureja nostetaan, ja pieni- ja keskituloiset jäävät heikompaan asemaan. Siihen Suomella ei ole varaa.

Vetoankin sisäministeriin ja hallitus­puolueisiin: korjatkaa linjaanne.

Ville Niinistö

vihreiden puheenjohtaja

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Perheenyhdistäminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    3. 3

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    4. 4

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    5. 5

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    6. 6

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    9. 9

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    10. 10

      10 vinkkiä, joiden avulla syöt helposti enemmän kasviksia – asiantuntijat neuvovat lisäämään kasviksia niin kakkuun kuin pastaankin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää