Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Opetusministeri Grahn-Laasosen puheet ja teot ovat järkyttävässä ristiriidassa

On hurskastelua kirjoittaa lehteen toiveita uudesta noususta, kun samaan aikaan ministeri esittää omissa nimissään valtavia koulutusleikkauksia, kirjoittavat entiset opetusministerit HS:n mielipidesivulla.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ja kolme professoria kirjoittivat­, että Suomi tarvitsee uuden nousun tutkimuksen kärkeen. Tuskin koskaan ministerin puheet ja teot ovat olleet näin järkyttävässä ristiriidassa.

Suomi on kuulunut pitkään koulutuksen kärkimaihin. Se ei ole sattumaa, vaan on vaatinut johdonmukaista koulutuspolitiikkaa ja uskoa tutkimuksen merkitykseen. Sen vuoksi Suomi on kuulunut myös tutkimukseen panostamisessa maailman kärkimaihin. Tulosta on syntynyt. Times Higher Education -lehden mukaan jo kuusi suomalaista yliopistoa mahtuu Euroopan 200 parhaan yliopiston joukkoon.

On hurskastelua kirjoittaa lehteen toiveita uudesta noususta, kun samaan aikaan ministeri esittää omissa nimissään valtavia koulutusleikkauksia. Myös tutkimuksesta leikataan ennätysmäisen paljon. Tällainen toiminta synnyttää syvän uskottavuusvajeen.

Valitettava tosiasia on, että ­Juha Sipilän (kesk) hallituksen jättileikkauksilla Suomen osaamistaso laskee ja asemamme koulutuksen ja tutkimuksen ­kärkimaana menetetään.

Hallitus leikkaa varhaiskasvatuksesta, johon tehdyistä panostuksista saataisiin OECD:n mukaan seitsemänkertainen hyöty. Perusopetusta, ammatillista koulutusta ja korkeakoulutusta heikennetään vastuuttomilla leikkauksilla. Suomen tulevaisuudesta ja tärkeimmästä kilpailukykytekijästä eli osaa­misesta leikataan lähes kolme miljardia euroa.

Sama Grahn-Laasonen lupasi ennen vaaleja, että koulutuksesta ei leikata, ja vielä vaalien jälkeenkin hän sanoi näin: ”Tehdään arvovalinta: ei leikata enää koulutuksesta. Paras investointi tulevaisuuteen on panostus lapsiin, nuoriin ja osaamiseen.”

Suomi ei nouse tutkimuksen kärkeen ministerin kauno­puheilla, vaan riittävillä resursseilla. Nyt opetusministerin pitäisi kantaa vastuu ja pitää kiinni lupauksistaan jättileikkauksien torjumiseksi.

Laaja-alaisesta yhteistyöstä tai ilmapiiristä puhuminen ei todellisuudessa tarkoita mitään, kun samaan aikaan opetus­ministerin ja hallituksen vähäisestä arvostuksesta tieteentekijöitä kohtaan kertovat suomalaisten korkeakoulujen jatkuva arvostelu ja puheet ”kaiken maailman dosenteista”.

Kun tuhannet opiskelijat osoittivat mieltään opintotukileikkauksia vastaan, missä oli opetusministeri? Miksi hän ei tuonut omaa viestiään suoraan opiskelijoille, joiden toimeen­tulo on vaakalaudalla?

Suomen osaaminen on noussut koko Suomen historian ajan. Nyt ensimmäistä kertaa sataan vuoteen Suomessa on hallitus, joka tietoisilla päätöksillään alentaa Suomen osaamista. ­Tällaista ei voi hyväksyä eikä perustella millään. OECD on jo varoittanut koulutustason nousun pysähtymisestä, mutta silti osaamistasoa lasketaan entisestään.

Suomalainen koulutus- ja tiedekenttä ansaitsee parempaa.

Jukka Gustafsson

Krista Kiuru

entisiä opetusministereitä (sd)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Koulutus
  • Tutkimus
  • Yliopistot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    4. 4

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    7. 7

      Emmekö juhlavuotena uskalla puhua Suomen historian säröistä – juhlarahan sensurointi oli jo viikon toinen huono sananvapausuutinen

    8. 8

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    9. 9

      Ensimmäinen länsimetroa koskevista oikeudenkäynneistä sai päätöksensä: maksajiksi joutuvat YIT ja Länsimetro Oy

    10. 10

      Suomalaisten omistusten piilottelun mahdollistava porsaanreikä jää lakiin – talousvaliokunnan puheenjohtaja Turunen puolustaa esitystä: ”Pidän tätä voittona perussuomalaisille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    3. 3

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    4. 4

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    7. 7

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    8. 8

      Vihreiltä todellinen jättiyllätys: Sanna Vesikansa valittiin Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulaispormestariksi

    9. 9

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    10. 10

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää