Mielipide    |   Mielipide

Eläkerahastot halutaan pitää poissa eläkeläisten ulottuvilta

Eläkkeiden suhteellinen supistuminen samalla, kun eläkeläisten määrä kasvaa, vaikuttaa erittäin kielteisesti tulevaan kasvuun Suomessa.

Anna-Maija Kuuskoski (HS Mielipide 17.3.) puolustaa Jaakko ­Kianderia ja kumppaneita, joiden mielestä nykyinen taitettu indeksi on oikeudenmukainen eläke­läisille. Vastakkain asetetaan ne eläkeläiset, jotka eivät kuulu taitetun indeksin piiriin, ja muut, jotka ovat ahneita ja hyväosaisia. Jälkimmäisille oikeastaan riittäisi vain tasaeläke.

Suomalainen hyvinvointi­valtio on perustunut ajatukseen, että se turvaa kohtuullisessa määrin saavutetun elin­tason ja toisaalta pitää huolen siitä, ettei kukaan putoa kokonaan pois turvan piiristä. Niinpä meillä on takuueläke, jota ­nostetaan, jottei se jää jälkeen yleisestä tulotason kehityk­sestä.

Ansioeläkkeet taas riippuvat aikaisemmasta tulotasosta, joten eläkkeelle siirtyjälle on taattu entisen tulotason säilyminen olettaen, että hänen kulunsa eläkkeelle siirtyessä myös jonkin verran laskevat (mikä ei ikävä kyllä juuri pidä paikkaansa). Aikaisemmin tämä koski myös myöhempää eläkkeen kehitystä niin, että se suurin piirtein piti pintansa myös tulotason noustessa. Nyt näin ei ole: eläke­läinen jää hitaasti mutta varmasti jälkeen aikaisemmasta ­tulotasostaan.

Hyvinvointivaltio takasi siis saavutetun tulotason etuuksien puolella, muutamin poikkeuksin. Tämän periaatteen tarkoitus on, että kaikki kuuluvat ­turvan piiriin ja että myös hyvätuloiset ovat valmiita maksamaan järjestelmästä – toisin kuin tilanteessa, jossa turva kohdistuu vain todella huono-osaisiin. Tällöin hyväosaiset eivät halua maksaa, ja järjestelmä rapistuu nopeasti. Näin on käynyt vaikkapa Yhdysvalloissa.

Myös Suomessa hyväosaisten ­halukkuus maksaa veroja on merkittävästi vähentynyt. Itse asiassa on tapahtunut niin ­onnettomasti, että todella pienituloiset ja todella suurituloiset on vapautettu maksamasta edes tulojensa mukaista osuutta veroista. Näin ajatus solidaarisesta verojen maksusta on ­hävinnyt.

Ne kirjoittajat, jotka ovat ­innokkaasti puolustaneet nykyistä taitettua indeksiä, ovat usein juuri niitä, jotka ovat ­melko varmasti pitäneet huolen siitä, ettei heidän ansiotasonsa putoa dramaattisesti, kun he siirtyvät eläkkeelle.

Vielä ikävämpää on, että kirjoittajat esittävät huolettomasti väitteitä 30–40 vuoden ajalle. Nämä väitteet eivät aivan varmasti pidä paikkaansa, koska niissä ei ole otettu huomioon minkäänlaisia kerrannaisvaikutuksia (puhumattakaan nyt siitä, että tulevaisuus on hyvin epävarma juuri nyt).

Esimerkiksi eläkkeiden suhteellinen supistuminen samalla, kun eläkeläisten määrä kasvaa, vaikuttaa erittäin kielteisesti ­tulevaan kasvuun Suomessa. Ja voisi olla niin, että reilumpi ­indeksi myös tekisi mahdolliseksi sen, että eläkeläiset maksavat omat kulunsa eikä valtio joudu maksamaan niitä suoraan. Toisin sanoen oikeudenmukaisempi indeksi olisi ­jopa suoraa valtion menojen säästöä.

Anna-Maija Kuuskoskea ei voine syyttää siitä, että hän puolustaa ylisuurten rahastojen päällä istumista, mutta näyttää kyllä siltä, että nämä Eläke­turvakeskuksen ja eläkevakuutusyhtiöiden niin sanotut asiantuntijat ovat liikkeellä ennen kaikkea siksi, jotta eläkerahastot pidettäisiin poissa eläkeläisten ulottuvilta.

J P Roos

sosiaalipolitiikan professori emeritus, Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Eläkkeet
  • Taitettu indeksi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase

    5. 5

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää