Mielipide    |   Mielipide

Työelämää ovat huonontaneet tekijät, joihin ei voi itse vaikuttaa

Puolet palkansaajista kertoo organisaatioiden mylläyksestä. Se vaikeuttaa keskittymistä työn sisältöön, ja juuri aikaansaamisen tunne motivoisi.

Marko Junkkari totesi (HS Sunnuntai 26.4.), että palkkatyötä tekevän prekariaatin osuus ei ole juuri kasvanut, joten työelämä on ­pysynyt ennallaan ja ”isolla enemmistöllä palkansaajia menee ihan hyvin”.

Työelämää ei voi määritellä vain työsuhteiden kestolla. Työelämää ovat parantaneet aikajoustot, vaikutusmahdollisuuksien kasvu, koulutus sekä kasvanut luottamus työtovereiden apuun ja esimiestukeen.

Työelämää ovat huonontaneet tekijät, joihin ei voi itse vaikuttaa. Kiire kasvoi 1990-luvulla, kun väkeä vähennettiin. Suomalaisista naisista kolme viidestä työskentelee kovassa tahdissa, eurooppalaisista yleensä vain puolet. Työpaikkojen aliresursoinnista kertoo puolet vastaajista, eniten julkinen terveydenhoito. Vuosina 2008–2013 kasvoi niiden osuus, joiden ­mielestä asioihin ei ollut aikaa paneutua kunnolla (40 %).

Puolet palkansaajista kertoo organisaatioiden mylläyksestä. Se vaikeuttaa keskittymistä työn sisältöön, ja juuri aikaansaamisen tunne motivoisi. Vaikutusmahdollisuudet eivät näytä suojaavan koventuneilta vaatimuksilta, sillä ylemmät toimihenkilöt kärsivät eniten työn henkisestä raskaudesta. Ennakoimattomia muutoksia ja työmäärän hallitsemattomuutta pelänneitä on ollut tällä vuosituhannella kaksi viidestä.

Neljäsosa työntekijöistä pelkää työttömyyttä ja lomautuksia, viidennes irtisanomista. ­Vähennyksiä on ollut joka neljännen työpaikalla. Nukahtamisvaikeudet ja öinen heräily kaksinkertaistuivat vuosina 1977–2013. Epävarmuus heikentää terveyttä, sitoutumista, suorituksia ja luottamusta.

Työsuhteiden keston hienoinen kasvu kertoo myös työn­tekijöiden tarrautumisesta siihen, mitä on. Puolet aikuisista haluaa pysyä työpaikassaan, ­samoin puolet nuorista, jos työpaikan saisi. Yli 50-vuotiaista ­irtisanotuista vain joka viides saa yhtä hyvän työn.

Yhä useampi (175 000) työskentelee itsenäisenä yrittäjänä. Yksinyrittäjistä moni tekee samaa kuin palkkatyössä mutta huonommalla korvauksella.

Vuokratyötä esiintyy joka neljännellä työpaikalla. Viidessä vuodessa niiden määrä, jotka ovat vuokratyössä muun vaihtoehdon puuttuessa, on kaksinkertaistunut. Alustataloudessa nettivälittäjä saattaa yhteen asiakkaan ja työntekijän. Työntekijä ei silti ole itsenäinen ­yrittäjä, jos välittäjä markkinoi, valvoo keikkojen vastaanottamista ja määrää hinnan. Keikkataloudessa palkkatyö palaa ­alkumuotoonsa, päivätyöläisiin.

Turbokapitalismi tarkoittaa maailmantalouden ajamista ylikierroksille 1900-luvun lopulta lähtien vapauttamalla rahaliikkeet ja kasvattamalla rahan määrää tuotantoon verrattuna. Jotta odotusarvo-rahalle löytyisi katetta, työntekijöitä on karsittu ja työn hintaa alennettu glo­balisaation avulla. Työtä on ­korvattu koneilla. Yhdysvalloissa tuottavuus kasvoi vuosina 1973–2011 80 prosenttia, reaalipalkat 10 prosenttia.

Suomen tilastollinen keskiluokka oli suurimmillaan 1990-luvulla, eivätkä alle 35-vuotiaat ole vaurastuneet enää 1990-luvulta lähtien niin kuin vanhemmat ikäluokat. Jos maailman ­nykysuunta jatkuu, yhteiskunta polarisoituu: puoli prosenttia elää pääomatuloilla, 10–20 prosenttia menestyy osaamisella ja skaalautuvien prosessien inhimillisenä kontaktipintana.

Talous, jossa raha ei kierrä työpalkkojen kautta kysynnäksi, lamautuu. Pelot valtaavat alaa. Donald Trumpin kannatus Yhdysvalloissa kertoo myös turvallisuudenkaipuusta.

Työelämän parantumisen tai huonontumisen ratkaisee lopulta se, pääseekö työtä tekemällä turvaan.

Juha Siltala

Suomen historian professori

Helsingin yliopisto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Työelämä
  • Marko Junkkari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    10. 10

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    9. 9

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää