Mielipide    |   Mielipide

Suurin osa kansalaisista harjoittaa verosuunnittelua

Minä ainakin ajattelin tankata tankin täyteen bensaa ennen polttoaineveron korotusta.

Laillisuuden ja yhteiskuntamoraalin ylläpitämiseksi on tärkeää, että kansain­välinen verotietojen vaihto toimii kattavasti ja tehokkaasti. ­Lisäksi on pidettävä huolta siitä, että verottajalla on riittävät ­keinot verotuksen tehokkaaseen toimeenpanoon.

Viime aikoina tämän oikeu­tetun vaatimuksen lisäksi on moitittu laillista verosuunnittelua. On myös kritisoitu muita maita siitä, että niillä on Suomea kevyempi verotus.

Verosuunnittelu on kuitenkin hyvin tavanomaista ja sitä harjoittaa suurin osa kansalaisista. Jos jokin kulutusvero nousee seuraavana kalenterivuonna, moni ajoittaa hankintansa lievemmän verokannan ajalle. ­Minä ainakin ajattelin tankata tankin täyteen bensaa ennen polttoaineveron korotusta.

Alkoholin matkustajatuonti muista EU-maista on ehkä Suomelle eniten veromenetyksiä ­aiheuttavaa aggressiivista verosuunnittelua. Sen arvo on lähes puoli miljardia euroa. Olemme vihaisia virolaisille siitä, että he säätävät alkoholiveron tason omista demokraattisista lähtökohdistaan eikä Suomen veropoliittisista näkökohdista.

Mutta ei Suomikaan ole syytön. Alensimme yhteisöverokannan 25 prosenttiin vuonna 1993. Suomesta tuli silloin ­poikkeuksellisen kevyen yritysverotuksen maa. Osin siitä syystä talous lähti kovaan kasvuun ja yhteisöveron tuotto nousi parhaillaan kahdeksankertaiseksi.

Helsingin Sanomat kertoi 21.4. Suomen aggressiivisesta ­tavasta hyödyntää verokeidas­asemaansa yllättävällä alueella, alkoholiverotuksessa. Suomi ­sijoittaa Alkon myymälöitä sellaisiin väestökeskuksiin kuin ­Kilpisjärvelle, Karigasniemelle ja Nuorgamiin. Näissä myymälöissä norjalainen saa pullon vodkaa 21,90 eurolla, kun vastaava pullo Norjassa maksaa 34 euroa. Olen odottanut, että ne, jotka tuomitsevat verosuunnittelun ja verokilpailun, olisivat nostaneet valtavan metelin ­siitä, kuinka Suomi vaarantaa Norjan valtiontalouden epäkorrektilla verokilpailulla ja alhaisella alkoholiverolla.

Jos on ongelma, pitäisi ratkaista sen syy eikä puhua vain seurausilmiöstä. Ihmisoikeuksiin kuuluu kansalaisten vapaa liikkuvuus mutta myös yritysten ja pääomien liikkuvuus.

Jos verotus on epäoikeudenmukaista tai liian ankaraa, ­johtaa se automaattisesti kansalaisten tekemiin päätöksiin, ­jotka merkitsevät verotulojen ­vähenemistä, ­aivan laillisella tavalla. Siksi ­veropäätöksiä tehtäessä ­pitää aina miettiä, johtaako päätös vero­tulojen ja myös samalla ­työpaikkojen siirtymiseen muualle.

Verokeskustelun paradoksi on: ne, jotka moittivat verosuunnittelua ovat niitä, jotka ­veroja korottaessaan sitä itse ­aiheuttavat.

Kimmo Sasi

varatuomari, Tampere

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Verotus
  • verosuunnittelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    3. 3

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    4. 4

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    5. 5

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    6. 6

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    7. 7

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    8. 8

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    9. 9

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    10. 10

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää