Mielipide    |   Mielipide

Suurempi valinnaisuus ei ole pois keneltäkään

Lukion opiskelijoille tulisi antaa vapaus keskittyä itselleen merkityksellisiin aineisiin.

Syksyllä käynnistyy lukioiden tuntijakokokeilu, jossa opiskelijoille tarjotaan ­reaaliaineissa nykyistä suurempaa valinnanvapautta. Olen hämmästyneenä kuunnellut kokeiluun kohdistuvaa kritiikkiä. Itse olisin ilomielin ottanut opiskeluni alusta lähtien vastaan mahdollisuuden suunnitella omia opintojani ja karsia pois turhiksi arvioimiani kursseja.

Ainoa kritiikki, jota minulla on esittää kokeilua kohtaan, on se, ettei kokeilua valmisteltaessa ole ilmeisesti juuri kuunneltu opiskelijoita. Olen samaa mieltä kuin Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen, joka on tuonut esiin, että lukiolain mukaan opiskelijoita pitäisi kuulla asioissa, jotka koskevat opiskelijan asemaa.

Kun opetusministeri Krista Kiuru (sd) vuonna 2014 torppasi kaikki kolme opetusministe­riön työryhmän esitystä lukion ­uudeksi tuntijaoksi, olin pettynyt. Kyseiset mallit olisivat kaikki vähentäneet pakollisten kurssien määrää, mutta eivät yhtä rajusti kuin nyt alkava kokeilu.

Työryhmässä oli laajasti opettajien, rehtoreiden, opinto-ohjaajien, kuntien ja opiskelijoiden edustajia, jotka kaikki ­yhdessä päätyivät siis esittämään laajempaa valinnaisuutta. Asiantuntemusta työryhmässä riitti. Siitä huolimatta se sivuutettiin poliittisessa päätöksen­teossa täysin. Uusi tuntijako­kokeilu ja sitä seuraavat toimet ovatkin hyvä tilaisuus korjata parin vuoden takaiset virheet. Suurempi valinnaisuus ei ole keneltäkään pois: jos opiskelija haluaa valita niitä kursseja, joita nyt luetaan pakollisina, hänellä on siihen täysi oikeus.

Ylioppilaslakin saaminen edellyttää kuitenkin usean sellaisenkin kurssin lukemista, joilla ei ole yleissivistyksen – lukion virallisen tavoitteen – kannalta kovin suurta merkitystä. Monet opiskelijat, myös minä, tietävät jo lukioon tullessaan, mitä he haluavat opiskella. Heille tulisi antaa vapaus keskittyä itselleen merkityksellisiin aineisiin.

Miika Reinikainen

abiturientti, Joensuu

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Lukio
  • Valinnaisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Terveystarkastajat ovat alkaneet ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    7. 7

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    8. 8

      Nobinan bussilakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen pääkaupunki­seudulla – HSL ei saa lakkolinjoille korvaavia busseja

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nobinan bussilakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen pääkaupunki­seudulla – HSL ei saa lakkolinjoille korvaavia busseja

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Nobinan bussilakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen pääkaupunki­seudulla – HSL ei saa lakkolinjoille korvaavia busseja

    11. Näytä lisää