Mielipide    |   Mielipide

Henkilötunnuksia ei enää luovuteta sähköisesti kaupparekisteristä

Muutosprosessi vei aikansa, ja uusi laki, joka kieltää henkilötunnusten näkymisen julkisissa tietopalveluissa, tuli voimaan vuoden 2014 alussa.

Janne Helekorpi kirjoitti (HS Mielipide 15.5.) julkisten tietorekisterien vaarantavan ­yksityishenkilön tietosuojan ja altistavan hänet identiteetti­varkauksille.

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) kauppa- ja yhdistysrekisteristä hän mainitsi saatavan yrityksen tai yhdistyksen vastuuhenkilöiden tiedot henkilötunnuksineen.

Yhdistysrekisteristä tai kaupparekisteristä ei luovuteta sähköisissä tietopalveluissa henkilötunnuksia. On kuitenkin totta, että vuoden 2013 loppuun asti, ennen kaupparekisterilain muutosta, yrityksen vastuu­henkilöistä sai nimen ja kotipaikan lisäksi hänen henkilötunnuksensa.

Yksilönsuojan tarve oli toki tunnistettu jo vuosia aiemmin ja esitetty, että julkisissa kaupparekisteritiedoissa näkyisivät vain vastuuhenkilön nimi, syntymäaika ja hänen kotipaikkansa. Muutosprosessi vei kuitenkin aikansa, ja uusi laki, joka kieltää henkilötunnusten näkymisen julkisissa tietopalveluissa, tuli voimaan vuoden 2014 alussa.

Nykyään henkilötunnuksen tunnusosa ja ulkomailla asuvan henkilön osoite ovat tietoja, ­joiden luovuttaminen kaupparekisteristä sähköisenä tietopalveluna edellyttää käyttötarveselvityksen esittämistä, henkilö­tietolain mukaista luovutus­perustetta ja PRH:n erillistä päätöstä tietojen luovuttamisesta.

Ennen vuotta 2014 rekisteröityjen yritysten vastuuhenkilötiedot näkyvät kuitenkin erikseen tilattavista paperiasia­kirjoista. Yhdistysrekisteri­otteessa ei näy henkilötunnuksia.

Liisa Räsänen

johtaja

yritykset ja yhteisöt

Patentti- ja rekisterihallitus PRH

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Tietoturva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    4. 4

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    5. 5

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    6. 6

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    7. 7

      Melania Trump puhui YK:ssa nettikiusaamista vastaan – riko vaikka miehesi puhelin, vastasi internet

    8. 8

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Maailman rikkain nainen Liliane Bettencourt on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    9. 9

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää