Mielipide    |   Mielipide

Kasviksiin painottuva hyvä ruoka ei lihota

Kiellot ja kontrolloinnit eivät tuo pysyvää ratkaisua painonhallintaongelmiin.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoi (HS Torstai 30.6.) epäilevänsä, että liian hyvä ruoka on syynä väestöä vaivaavaan lihavuusepidemiaan. Olemme saman ammattikunnan edustajina asiasta täysin vastakkaista mieltä.

Partasen esittelemät jäykät ja rajoittuneet syömismallit antavat suorastaan häiriintyneen kuvan siitä, mitä terveyttä ja painonhallintaa tukevan hyvän syömisen kuuluisi olla.

Hyvän ruoan määritelmä jää jutusta epäselväksi. Meille hyvä ruoka merkitsee satokauden mukaisia päivittäisiä ruokavalintoja, herkullisia, kasvisvoittoisia annoksia, joista nautitaan – mielellään yhteisessä ruoka­pöydässä. Tällaista vahvasti kasvisvoittoista ruokaa on myös todella vaikea syödä liian paljon, vaikka sitä ottaisi lisää.

Pitäisi myös muistaa, että usein liikasyöminen on oire jostain muusta, ei varsinainen ongelma. Turvallisuuden tunteen tai lohdun hakeminen ruoasta ja alkoholipitoisista juomista on todella yleistä. Hyvän ruoan välttely on siten vain laastari, kun todellisuu­dessa pitäisi kysyä, miksi on tarve hakea lohtua, palkintoa tai turvaa ruoasta.

Ruoasta saa ja tulee nauttia. Kiellot ja kontrolloinnit eivät tuo pysyvää ratkaisua painonhallintaongelmiin.

Katri Mikkilä

Jyväskylä

Leena Putkonen

Helsinki

laillistettuja ravitsemusterapeutteja

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Painonhallinta
  • Ruoka
  • syöminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    8. 8

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    9. 9

      Vekkulan lopettaminen aiheutti palautevyöryn – Linnanmäki saanut yli 800 ideaa uutta laitetta varten

    10. 10

      Hotelli Kämpin salissa järjestetään ensi viikolla Venäjän-mielisten tilaisuus ”hybridiuhkista ja Donbassin tulevaisuudesta” – Hotelli ei halua kommentoida

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump julisti hirmumyrskyn jyräämän Puerto Ricon katastrofialueeksi – sitten murtui vielä pato
    3. Ratkaisija Tallberg koki tunteenpurkauksen IFK:ta vastaan: ”On se aina hienoa voittaa täällä”
    4. AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase
    5. HIFK:n kapteeni Lennart Petrell vaatii tiukkaa ryhtiliikettä – ”Pelimme on ihan hirveää vuoristorataa”
    6. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    7. Tunti sitten
    8. Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät
    9. IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään
    10. Migrin mukaan turvapaikanhakijoiden itsemurhayritykset ovat harvinaisia – ”Osassa on kyse enemmänkin mielenosoittamisesta”
    11. Sipilä vei kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa presidentin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – ”Arvostan Macronin tapaa tarttua toimeen”
    12. Keravan kunta: ”Lihaton vaihtoehto ei ole ravitsemuksellisesti riittävä” – kaupunki uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat ja lähetti varoituskirjeen vanhemmille
    13. Näytä lisää