Mielipide    |   Mielipide

Tehkää peli, jolla etsitään marjoja

Nuoret voisivat pelaamisen sijaan tai sen lisäksi tehdä jotain hyödyllistä oman elämänsä ja samalla Suomen kansantalouden hyväksi.

Ehdotus Nintendolle: ke­hittäkää peli, jossa pelaajat etsivät marjoja met­sästä. Yksi olio voisi olla varvullinen mustikoita tai puolukoita, yksi olio kymmenen hillaa. 10–20 oliosta kertyisi litra marjoja.

Kaikki nuoret, joilla ei ole ­kesätöitä, metsään vaan Pokémon-hilloja keräämään. Myös mustikkasato on tänä vuonna runsas.

Jos yrittäjät pystyvät järjestämään oleskelun thaimaalaisille poimijoille, he varmaan järjestävät myös suomalaisille. Suuressa poimijajoukossa on takuuvarmasti sosiaalista ja kansainvälistä.

Niinä vuosikymmeninä, joina Suomesta rakennettiin hyvinvointivaltio, lähes kaikki yli ­15-vuotiaat ja vähän nuoremmatkin olivat töissä – paitsi jos olivat koulussa. Jos vakituista työtä ei ollut, hoidettiin lapsia, poimittiin marjoja tai tehtiin ­jotain muuta avustavaa työtä.

Ehkä poliitikotkin voisivat miettiä, miten nyky-Suomessa nuoret voisivat pelaamisen ­sijaan tai sen lisäksi tehdä ­jotain hyödyllistä oman elämänsä ja samalla Suomen kansantalouden hyväksi.

Tuo kaupungilla poukkoilu on hauskaa ja näyttää haus­kalta, mutta se hyödyttää ­ainoastaan Nintendo-yritystä – ei meitä suomalaisia millään ­tavalla.

Liisa Nyqvist

Kouvola

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Pelit
  • Pokemon Go
  • Marjastus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    6. 6

      Hotelli Kämpin salissa järjestetään ensi viikolla Venäjän-mielisten tilaisuus ”hybridiuhkista ja Donbassin tulevaisuudesta” – Hotelli ei halua kommentoida

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    9. 9

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    10. 10

      Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lentopallokausi alkaa: 39-vuotias konkari on yhä huippuiskussa – lepo, ruokavalio ja voimaharjoittelu ovat Mikko Eskon menestyksen salaisuus
    3. Astmalääkkeen dopinghyöty kyseenalainen – ”Tulisi kovia sivuvaikutuksia, sydän hakkaisi ja kädet tärisisivät”
    4. Tilastoja kumoava ”Tankki” muutti suunnan – Manchester United osuu taas tiuhaan
    5. Cristiano Ronaldo jälleen vahvoilla maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi
    6. Hotelli Kämpin salissa järjestetään ensi viikolla Venäjän-mielisten tilaisuus ”hybridiuhkista ja Donbassin tulevaisuudesta” – Hotelli ei halua kommentoida
    7. Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?
    8. Miss Turkki joutui luopumaan kruunustaan – syynä tviitti, jossa voittaja kertoi juhlivansa vallankaappausyrityksen uhreja vuotamalla kuukautisverta
    9. Tunti sitten
    10. Triathlonisti Kaisa Salilta yllättävä paljastus – pudottaa painoaan kauden tärkeimpiin kilpailuihin: ”En muulloinkaan syö mitä sattuu”
    11. Päästöskandaali ja kartelliepäilyt ravistelevat Saksan autoteollisuutta – HS haastatteli Daimlerin pääjohtajaa ja kysyi, miksi meidän pitäisi uskoa autonvalmistajien lupauksia
    12. Intia käyttää paprikasumutetta ja tainnutuskranaatteja estääkseen rohingya-muslimien pääsyn rajan yli
    13. Näytä lisää