Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Työllistynyt turvapaikanhakija voi hakea oleskelulupaa työn perusteella

Työperusteiselle maahanmuutolle on erillinen menettely.

Yrittäjä Pekka Vahtera kummasteli (HS Mielipide 14.9.), miksi Maahanmuuttovirasto teki kielteisen turvapaikkapäätöksen irakilaismiehelle, vaikka tämä on työllistynyt ja sopeutunut nopeasti suomalaiseen työyhteisöön.

Niin ikävältä kuin se voi kuulostaa, halu jäädä Suomeen tai motivaatio tehdä työtä ei riitä oleskeluluvan saamiseksi kansainvälisen suojelun perusteella. Kriteerit sille, kuka voi saada kansainvälistä suojelua, on määritelty ulkomaalaislaissa. Turvapaikanhakijan pitää pystyä osoittamaan juuri häntä uhkaava vaino tai vakava vaara, jotta hän voi saada suojelua Suomesta.

Työperusteiselle maahanmuutolle on erillinen menettely. Normaalisti ensimmäistä työntekijän oleskelulupaa on haettava ulkomailla ennen Suomeen tuloa.

Suomessa – toisin kuin monessa muussa EU-maassa – turvapaikanhakija voi kuitenkin jo kesken turvapaikkaprosessin hakea oleskelulupaa myös muilla perusteilla. Jos turvapaikanhakija työllistyy päätöstä odottaessaan, hän voi tehdä oleskelu­lupahakemuksen työnteon perusteella. Kaikki perusteet ratkaistaan samalla kertaa turvapaikkahakemuksen ohessa. Oleskelulupaa työnteon perusteella voi hakea myös sen ­jälkeen, kun on saanut turvapaikkahakemukseen kielteisen päätöksen, jos työpaikka on tiedossa.

Vahtera viittasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätökseen, joka kumosi Ruotsin Migrationsverketin kielteisen päätöksen irakilaisperheelle. Hän ihmetteli, kuinka Maahanmuuttovirasto voi päätyä eri tulokseen kuin EIT, vaikka molemmissa tapauksissa turvapaikanhakijana on länsimaille työskennellyt irakilainen.

EIT:n ratkaisussa oli kaksi osaa: Irakin yleinen turvallisuustilanne ja valittajien henkilökohtaiset olosuhteet. Niitä molempia arvioitiin suhteessa palautuskieltoon.

EIT totesi, että Irakiin ja Bagdadiin voidaan palauttaa turvapaikanhakijoita, joilla ei ole yksilöllisiä perusteita kansainväliselle suojelulle ja että Irakin viranomaiset voivat yhä tarjota suojaa kansalaisilleen, vaikka kyky siihen on alentunut. Valittajien tapauksessa oli kuitenkin erityispiirteitä, joiden vuoksi Irakin viranomaisten ei katsottu voivan tarjota juuri heille riittävää suojelua.

Kahta pintapuolisesti samanlaista tapausta ei voi suoraan verrata toisiinsa.

Hanna Helinko

oikeus- ja maatietoyksikön johtaja

Maahanmuuttovirasto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Turvapaikanhakijat
  • Oleskeluluvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    4. 4

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    5. 5

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    6. 6

      Perussuomalaisten jakautuminen puhuttaa myös Venäjällä – ja Halla-ahon puoli on suositumpi

    7. 7

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    8. 8

      Suomessa käytetyt lasipurkit matkaavat pitkän matkan puhdistettaviksi ja päätyvät usein takaisin – Miksi jätelasia ei käsitellä Suomessa?

    9. 9

      Kansanedustaja Juha Pylväs piti kahdessa vuodessa kuusi puheenvuoroa: ”En jaksa puhua diipadaapaa”

    10. 10

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    9. 9

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    10. 10

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää