Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Tunnelimetrolle oli hyvät perustelut

Pinnassa kulkeva metro olisi aiheuttanut merkittävän estevaikutuksen, kun kaikki liikenne sen yli olisi pitänyt olla alikulkuina tai siltoina.

Pehr-Olof Lindh syytti Espoon kokoomuksen pitkäaikaista metrovastaisuutta siitä, että länsimetroa ei rakennettu maan päällä kulkevaksi, vaan se pantiin tunneliin (HS Mielipide 11.10.). Varauksia maanpäällisille raiteille ei tehty, ja nyt kauniit merelliset maisemat jäävät metromatkustajilta näkemättä.

Käytännössä metro olisi voinut kulkea maan päällä Lauttasaaren länsirannasta Karhusaareen. Tapiolan jälkeen olisi voitu nousta pintaan Niittykummussa suunnilleen McDonalsin kohdalla, ja maan päällä olisi voitu jatkaa Matinkylään. Länsiväylän kohdalla olisi jouduttu joko kovin korkealle sillalle tai maan alle. Ja jos olisi menty maan alle, pintaan ei olisi päästy ennen Matinkylän asemaa. Siinä tapauksessa pintaan olisi päästy vasta Finnoon kosteikon reunassa.

Pinnassa kulkiessaan metro vaatii noin 30 metriä leveän alueen, ja matkaa Tapiolan länsipuolella maan pinnalla olisi tullut noin 1,2 kilometriä. Länsiväylän liittymän vaatiman rajauksen huomioiden neliömetrejä olisi menetetty noin 2 500 kerrostaloasunnon verran. Valtio edellytti asuntorakentamisen lisäämistä myöntämälleen 30 prosentin avustukselle, joten asuinneliöt oli otettava huomioon, jotta tuki todella saatiin.

Pinnassa kulkeva metro olisi aiheuttanut myös merkittävän estevaikutuksen. Kaikki liikenne sen yli olisi pitänyt olla eri tasossa eli alikulkuina tai siltoina. Estevaikutus olisi kaupunkirakenteen kannalta ollut hankala asia. Se olisi vaikuttanut paljon toimintojen keskinäiseen ­sijoittumiseen sekä niiden välille järjestettävien yhteyksien ­sujuvuuteen ja toteutuskustannuksiin.

Kokoomuksen valtuusto­ryhmä otti päätöstä tehdessään huomioon kaupunkisuunnittelun kokonaisuuden vaatimukset. Siksi päädyttiin maan alla eikä päällä kulkeviin raiteisiin.

Pia Kauma

kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja, Espoo

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Länsimetro
  • Espoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Batagaikan jättikraatteri kasvaa nopeasti Siperiassa

    2. 2

      Oksennus tyhjensi uimahallin Espoossa – Asiantuntija rauhoittaa: Uimahallit ovat liian lämpimiä norovirukselle

    3. 3

      ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä

    4. 4

      Aira Samulin täyttää tänään 90 vuotta ja kannustaa välttämään vanhainkotia: ”Meillä on suuret ikäluokat tulossa, ei siitä edes tule mitään”

    5. 5

      Onko Trump saanut mitään hyvää aikaan? Pysyykö hän vallassa koko kautensa? HS vastaa lukijoiden kysymyksiin presidentin alkukaudesta

    6. 6

      Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat

    7. 7

      Ex-presidentti George W. Bush näpäytti Trumpia: ”Tarvitsemme riippumatonta mediaa”

    8. 8

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    9. 9

      Puolueesta erotettu Terhi Kiemunki saa jatkaa Tampereen perussuomalaisten johdossa – vastoin yhdistyksen omia sääntöjä

    10. 10

      Tapaaminen Maahan­muutto­viraston kanssa ei riittänyt turvapaikan­hakijoille – Rautatientorin telttaleiriä ei pureta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä

    2. 2

      Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat

    3. 3

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    4. 4

      Batagaikan jättikraatteri kasvaa nopeasti Siperiassa

    5. 5

      Moonlight palkittiin yllättäen parhaana elokuvana, palkinto kuulutettiin ensin La La Landille – HS listasi kaikki vuoden Oscar-voittajat

    6. 6

      Tuomarineuvoston mielestä Norjan Emil Iversen ei aiheuttanut kaatumista: ”Hidastuksesta näki hyvin, mitä siinä tapahtui”

    7. 7

      Raju pettymys ei voinut tulla Aino-Kaisa Saariselle yllätyksenä – ja lisää saattaa olla tulossa

    8. 8

      Onko islam sodan vai rauhan uskonto? Kysymys on väärä, sillä uskonnot ja aatteet elävät aina tulkinnasta

    9. 9

      Facebook ei paljasta, miten uusia kavereita ehdotetaan – seksuaalirikoksen uhrin näkymään ilmestyi ahdistelijan profiili

    10. 10

      Ruuhkavuosia elävät vanhemmat kertovat, miten he järjestävät aikaa liikunnalle – ”Jos on aikaa katsoa telkkaria, on aikaa treenata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    3. 3

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    4. 4

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    5. 5

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    6. 6

      Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”

    7. 7

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    8. 8

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    9. 9

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    10. 10

      Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon

    11. Näytä lisää