Mielipide

Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Avustus menee tarpeeseen

Hallitus teki käytännönläheisen panostuksen ruoka-aputyöstä.

Ruoka-aputyöhön myönnettiin ensi kertaa valtionapua, 765 000 euroa 20:lle järjestölle (HS 15.10.). ­Kritiikkiä avun kohdistamisesta esitti erityisesti köyhyystutkija, vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo.

Olen tehnyt kymmenen vuotta ruoka-aputyötä, joten ei ole ihme, että tunnen osan nyt ­annetun avustuksen saajista, kuten Heikki Hurstin. Tämä ei saa estää heitä hakemasta avustusta ministeriöltä.

Suurempi määrä on kuitenkin niitä tuntemiani toimijoita, jotka eivät saaneet avustusta. Yksi niistä on Sininauhaliitto, jonka hallituksen varajäsenenä olen ollut. Olisin olettanut tutkijan olevan huolissaan niistä kansanedustajista, jotka eivät tunne leipäjonon arkea.

Olen ollut päättämässä avun reunaehdoista eduskunnassa mutta en tekemässä kohdis­tamispäätöstä ministeriössä. ­Ministeriön päätös priorisoida työn jatkuvuuden ja laajenta­misen näkökohdat ovat linjassa eduskunnan tahtotilan kanssa.

Saajajärjestöiden asenteesta kertoo, että 99 prosenttia työntekijöistä on vapaaehtoisia. ­Heidän työnsä jatkuvuuden turvaaminen kylmäkalustolla on val­tion rahojen järkikäyttöä.

Ohisalo olisi mieluummin ­palkannut rahoilla 20 sosiaalityöntekijää vuodeksi. Hallitus teki käytännönläheisemmän panostuksen. Keskustelukin on tärkeää, mutta puhe ei lievitä nälkää.

Mikäli perussuomalaisista riippuu, tämä hallitus tulee vastedeskin turvaamaan eri ruoka-aputoimijoiden toimintaedellytykset mahdollisimman laajasti ja näin lievittämään eriarvoisuutta.

Mika Niikko

kansanedustaja (ps)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Ruoka-apu
  • Leipäjonot
  • vapaaehtoistyö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    4. 4

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    5. 5

      Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

    6. 6

      Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

    7. 7

      Slushissa esiteltiin designbrändi, jonka tekijöitä ovat Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, ja josta toivotaan vientihittiä

    8. 8

      ”Muista syistä” tuli Ylelle iso ongelma – toimituksen toimintakyvyn palautus on yhteinen etu

    9. 9

      Kymmenen ravintolan ”kortteli” aukeaa Kampin keskukseen lauantaina – tältä siellä näyttää

    10. 10

      Tesla-sijoittaja uskoo tietotekniikan mullistavan maailman ja haukkuu taloustieteilijät – ”Koko tiedekunta pitäisi tuhota”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    3. 3

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    4. 4

      Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

    5. 5

      Puolustusministeri Niinistö sai valtavasti julkisuutta Venäjällä – yhdellä lyhyellä lausahduksella

    6. 6

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    7. 7

      Onko Juha Sipilä sairastunut ”pääministeritautiin”?

    8. 8

      Suomen suurin ruokakauppa yrittää 24h-aukioloa – et ole koskaan nähnyt hypermarkettia näin tyhjänä

    9. 9

      Koulukiusaamisen julkinen kuva on vinoutunut – kiusattu on harvoin hylätty kärsijä, kiusaaja harvoin vain kiusaaja

    10. 10

      Natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ”Ei nauti lain suojaa”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    6. 6

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    10. 10

      Suomalainen on niin etuoikeutettu, että hävettää

    11. Näytä lisää