Mielipide    |   Mielipide

Sähköiseen asiointiin tarvitaan tukea

Julkisten palvelujen sähköistyessä vapaaehtoisten apu ikäihmisten omien asioiden hoitamisen tukena ei ole riittävää.

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin (14.11.) ansiokkaasti ikäihmisten kompastuskivistä ja tuntemuksista digitalisoituvassa yhteiskun­nassa. Vanhus- ja lähimmäis­palvelun liiton (Valli ry) Ikä­teknologiakeskuksessa olemme törmänneet samoihin haasteisiin ja olemme huolestuneita ikäihmisten osallisuuden puutteesta digitaitojen vaatimassa yhteiskunnassa. Haasteet koskettavat suurta joukkoa ikääntyvää väestöä.

Ikäteknologiakeskuksen haastattelemien ikäihmisten mukaan yksi suurimmista haasteista liittyy teknologisten laitteiden, kuten mobiililaitteiden, hankintaan. Hankintatilanteen edellyttämä osaaminen, puutteellinen neuvonta, ikäihmisten kohtaamiseen liittyvät asenteet sekä painettujen selkokielisten käyttöohjeiden puuttuminen heikentävät ikäihmisten mahdollisuuksia pysyä mukana teknologisessa kehityksessä. Monelle ikäihmiselle useiden satojen eurojen hankinta ja kuukausimaksut muodostavat pysyvän esteen teknologian käytölle.

Mielipidesivuilla (HS 15.11.) keskusteltiin, kenellä on vastuu digitaitojen kartuttamisesta. Sähköinen asiointi vaatii sekä teknologialaitteiden hankintaa että digitaalista osaamista. Matkalippujen ostaminen, lääkäriaikojen varaaminen, pankki­asiointi ja monet muut arki­päivän askareet vaativat osaamista erilaisten laitteiden ja ­ohjelmien käytöstä.

Haastattelemamme ikäihmiset haluavat oppia nämä taidot mutta tarvitsevat siihen tukea ja opastusta.

Digitaitojen kartuttamisessa ja sähköisen asioinnin opastamisessa yhdistyksillä ja niiden vapaaehtoisilla on tärkeä rooli. Julkisten palvelujen sähköis­tyessä vapaaehtoisten apu ikäihmisten omien asioiden hoitamisen tukena ei ole riittävää. Sähköisen asioinnin tueksi tulee kehittää käyttäjälähtöisiä, julkisia palvelumuotoja ja -rakenteita, joilla tuetaan ikäihmisten digitaalista osallisuutta.

Virpi Dufva

toiminnanjohtaja

Sanna Kaijanen

kehittämispäällikkö

Vanhus- ja lähimmäispalvelun

liitto ry, Ikäteknologiakeskus

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Digitalisaatio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    5. 5

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Masennuslääke mahdollisti minulle koulutuksen ja ammatin – aamuisin otan pienen tabletin ja elän hyvää elämää

    8. 8

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    9. 9

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    10. 10

      Espanjan poliisi saapui estämään Katalonian itsenäisyysäänestystä Suomessa rakennetulla Kelju K. Kojootti -laivalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää