Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Nainen haluaa kunnollisen ja luotettavan miehen – onko se mieheltä liikaa pyydetty?

Jokainen parisuhde lähtee liikkeelle kumppanien tasa-arvosta.

Minusta on reilua, että nainen voi odottaa mieheltä samoja valmiuksia kuin hänellä itsellään on ja tulla omantasoisensa miehen hyväksymäksi.

On sen sijaan epäreilua, että yli 35-vuotiaat miehet voivat vaatia ja odottaa suhdetta huomattavasti itseään nuoremman naisen kanssa. Jos nainen etsii nuorempaa miestä, hän tulee heti tyrmätyksi jo pelkän ikänsä puolesta tai hänet hyväksyy vain seksiseuraa ja taloudellisia etuja kaipaava mies.

Yksinhuoltajanainen ei kelpaisi juuri mitenkään, vaikka hän olisi mukava, rehti, kaunis, akateemisesti koulutettu, hyvässä työssä ja kaikin puolin kunnollinen. Ei ole oikeutettua, että yksinhuoltajaäidin pitäisi tulla samankaltaisten ja -ikäisten miesten hylkäämäksi, jos odotukset ovat tässä nimenomaan realistiset.

Fakta on, että sinkkumarkkinoilla pyörii paljon yksin jääneitä miehiä, joilla perusasiat eivät ole kunnossa. Ne miehet, joilla tausta on kunnossa, saisivat mielestäni hyväksyä naisen kuin naisen iästä riippumatta.

Useimmat naiset eivät suinkaan ole hakemassa satujen tai teinikuvitelmien prinssiä, vaan normaalia, keskustelutaitoista, kunnollista ja luotettavaa miestä. Onko se liikaa pyydetty?

Joka tapauksessa suuri osa suhteista kariutuu siihen, että toinen parisuhteessa olevista ei huolehdi velvollisuuksistaan, itsestään saati muista perheenjäsenistä.

Jokainen parisuhde lähtee liikkeelle kumppanien tasa-arvosta ja samankaltaisuudesta taustan suhteen. Liian erilaiset taustat ja se, ettei asioista keskustella, erottavat.

Unto Kaarlela

Turku

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ihmissuhteet
  • Parisuhde
  • Deittailu
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    5. 5

      Trump varoittaa ”vakavasta, vakavasta” konfliktista Pohjois-Korean kanssa

    6. 6

      Onko ratkaisu perustulo, robottivero vai kapina? Automaatio vie valkokaulustyöt, eikä koulutuskaan enää pelasta keskiluokkaa

    7. 7

      Venäjän aktivisteja sotkee nyt vihreä litku – oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui sen vuoksi torstaina sairaalaan

    8. 8

      Ruskeat tytöt ovat tottuneet elokuviin, joissa heiltä näyttävät ihmiset ovat terroristeja – Koko Hubara kirjoitti siitä kirjan, johon espoolaisteinit samastuvat

    9. 9

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    10. 10

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää