Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Verkkoon yhdistetty seurantalaitteisto altistaisi auton hyökkäyksille

Jos seurantalaitteiston tietoturva pettää, järjestelmään murtautunut voi aiheuttaa äkkijarrutuksia, avata ovia tai ikkunoita ja jopa tehdä ohjausliikkeitä, kirjoittaa Tomi Heiskanen HS:n mielipidepalstalla.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) selonteko liikenneverkon kehittämiseksi sisältää huolestuttavan teknisen yksityiskohdan. Suunnitellaan, että autoihin asennettava laitteisto kytketään OBD-väylään, ja ajonseurantalaitteisto on hyvin todennäköisesti yhteydessä verkkoon joko jatkuvasti tai ajoittain.

Toistaiseksi ei ole tuotu esiin sitä, että OBD-liittimen kautta on useimmiten mahdollista päästä käsiksi myös auton valmistajakohtaisiin järjestelmiin, kuten CAN-väylään. Jos seurantalaitteiston tietoturva pettäisi, valtaosa autokannasta olisi ikävä kyllä alttiina erilaisille hyökkäyksille: äkkijarrutuksille, ovien tai ikkunoiden avaamiselle ja jopa ohjausliikkeille.

Autonvalmistajat eivät ole erityisesti panostaneet auton sisäisten järjestelmien tietoturvaan saati korjanneet niiden puutteita, koska järjestelmät ovat olleet fyysisesti erotettuna ulkomaailmasta. Mikäli nämä haavoittuvaiset järjestelmät pakotetaan verottajan vaatimuksesta yhdistettäväksi seurantalaitteen välityksellä verkkoon, muodostuu suuri riski kansalliselle turvallisuudelle. Voi syntyä valtavia henkilö- ja omaisuusvahinkoja, kun joku pahantahtoinen henkilö tai valtio murtautuu järjestelmän kautta autoihin.

Tomi Heiskanen

Jyväskylä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Liikenne
  • Autot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    3. 3

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    4. 4

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    10. 10

      Skotlannin parlamentti puoltaa uutta kansanäänestystä itsenäisyydestä – Britannian hallitus tyrmäsi heti suunnitelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    10. 10

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää