Valikko
Mielipide

Ex-pääministeri Paavo Lipponen HS:n mielipidepalstalla: Eurossa ei ole vika, jos asioita ei osata hoitaa

Kilpailukyky menetettiin, kun porvarijohtoinen politiikka sotki työmarkkinat.

Helsingin Sanomat esitteli taannoisen 28 ekonomistin eurokyselyn (Talous 30.12.) harhaanjohtavasti. Enemmistö ekonomisteista (15) ei ottanut kantaa, onko eurosta ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, vaan problematisoi ­asian. Lopuista yhdeksän mielestä haittaa oli enemmän, neljän mielestä nettohyötyä. Kuitenkin HS otsikoi ekonomistien tyrmänneen euron.

Tältä pohjalta, lehden luotua oman totuutensa, järjestettiin lukijaäänestys. Samaan post faktaan nojaten asiaa kommentoi pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio (HS Merkintöjä 11.1.).

Eurossa ei ole vika, jos asioita ei osata hoitaa. Ruotsi on elänyt niin kuin eurossa pitää, Suomi ei. Kilpailukyky menetettiin, kun porvarijohtoinen politiikka sotki työmarkkinat. Kun porvarit ovat johtaneet maata nyt 14 vuotta ja niin on mennyt kuin on mennyt, toivoisi, että Juha Sipilän (kesk) hallitus muodostaisi poikkeuksen. Kiky-sopimuksella onkin korjattu hintakilpailukykyä. Nousu on mahdollinen.

Euron hyötyjä tai haittoja ei voi mitata vain taloudellisin perustein. Kun Göran Perssonin hallitus ajoi Ruotsin Emu-jäsenyyttä, se perustui varmasti ­kokonaisharkintaan. Niin tehtiin meilläkin. On naurussa ­pitelemistä, kun toitotetaan, kuinka Ruotsi teki viisaan ratkaisun kun päätti kansanäänestyksen perusteella olla menemättä euroon. Tänäkin päivänä Göran Persson puhuu voimakkaasti Ruotsin euro-jäsenyyden puolesta.

Jälkiviisastelun sijaan tulisi keskittyä keskustelemaan siitä, mitä euro-yhteistyölle pitäisi tehdä tästä eteenpäin. Suomella on edessä tiukkojen valintojen aika Euroopan unionissa.

Paavo Lipponen

pääministeri 1995–2003

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euro
  • Talous
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    4. 4

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    7. 7

      Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

    8. 8

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    9. 9

      Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

    10. 10

      Audi kutsuu korjattavaksi liki miljoona dieselautoa, joita on myyty myös Euroopan markkinoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    5. 5

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    8. 8

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    9. 9

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää