Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Kielitaitotarpeet ovat muuttuneet radikaalisti – ruotsin kielen pakollisuudesta pitää luopua

Ruotsin kieli, pohjoismaiset arvot ja pohjoismainen yhteistyö ovat arvokkaita asioita Suomelle. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kaikkien suomalaisten pitäisi opiskella ruotsia pakollisena kielenä.

Toimittaja Marjukka Liiten kirjoitti Helsingin Sanomissa (19.2.), että kielitaito kaipaa uutta loikkaa. Olemme samaa mieltä. Suomen kielipolitiikan perusrakenne luotiin lähes 50 vuotta sitten peruskoulujärjestelmään siirryttäessä.

Useimmat suomenkieliset oppilaat alkoivat opiskella äidinkielen jälkeen ensin englantia ja myöhemmin ruotsia. Neljäs kieli oli mahdollista aloittaa peruskoulussa tai lukiossa, mutta neljännen kielen opinnot jäävät herkästi kesken.

Suomen kielitaitovaranto alkaa kuitenkin monipuolistua vasta opiskelijan neljännestä kielestä lähtien. Toivomme lukijan pohtivan, miten moni hänen lähipiirissään on saavuttanut neljännessä kielessään niin hyvän kielitaidon, että sillä voi oikeasti tehdä vaativaa työtä.

Kielitaitovarannon monipuolistuminen jo kolmannesta kielestä lähtien on Suomen ja suomalaisten etu. Nyt olemme lukinneet kielitaitovarannon kahteen vähän puhuttuun kieleen ja yhteen maailmankieleen. Pohjoismaiden ulkopuolella suomella ja ruotsilla on vähän käyttöä. Suomen kielitaitovarannon korjaaminen edellyttää ruotsin kielen pakollisuudesta luopumista.

Tiedämme hyvin, että tämän mielipiteen esittäjät leimataan sivistymättömiksi moukiksi. Otamme riskin. Ruotsin kieli, pohjoismaiset arvot ja pohjoismainen yhteistyö ovat arvokkaita asioita Suomelle. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kaikkien suomalaisten pitäisi opiskella ruotsia pakollisena kielenä.

Kansainvälisen yhteistyön edellyttämät kielitaitotarpeet ovat muuttuneet 50 vuodessa radikaalisti. Myös tietämys kielenoppimisesta on mullistunut. Nyt tiedämme, että kielen opiskelu kannattaa aloittaa varhain.

Suomessa tarvitaan myös saksan, venäjän, ranskan ja espanjan osaajia. Osa väestöstä voisi hankkia kohtuullisen kielitaidon kiinassa, japanissa tai arabiassa. Jokaista suomenkielistä ei tule enää pakottaa lähes identtiseen kielitaitoprofiiliin.

Anna-Kaisa Mustaparta

Liisa Jääskeläinen

opetusneuvoksia, eläkkeellä, Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Kielitaito
  • Ruotsin kieli

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    3. 3

      Petra haluaisi eroon Tiktakista, mutta se ei onnistu – Vain elämää -sarjassa tuotiin esille todellista draamaa

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Saako lapsi juoda simaa, vaikka siinä on alkoholia? Sima ei vahingoita lasta, mutta joskus täyskielto voi kannattaa, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    8. 8

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    9. 9

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    10. 10

      Amerikkalainen unelma on rikki – 1984 syntyneet eivät enää välttämättä pääse vanhempiensa tulotasolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    8. 8

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    9. 9

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää