Valikko
Mielipide    |   Mielipide

Miksi työnantajille ei riitä perusteeksi se, että haluaa työpaikan saadakseen rahaa?

Nykyään työnhakijat joutuvat luomaan nahkansa yhä uudestaan.

Nykyisin kaikki puolueet vannovat koulutuksen nimeen. Siitä ei saa leikata, kaikkien pitää saada vähintään toisen asteen koulutus.

Mutta ilmeisesti nuorten pitää visusti varoa kouluttautumasta tämän enempää, sillä korkeampaa koulutusta voi joutua piilottelemaan työmarkkinoilla. Vai joutuuko?

Helsingin Sanomien jutussa (18.3) kysyttiin, voiko koulutuksesta olla haittaa. Kirjoituksen vastaus on ainakin osittain, ettei koulutuksesta ole haittaa muttei välttämättä hyötyäkään. Jos ihminen hakee työtä siivoojan tai sihteerin työtä, yliopistotutkinnosta ei ole mitään hyötyä. Haittaa koulutuksesta voi olla ainakin siinä mielessä, että työnantaja olettaa hakijan tulevan vain väliaikaiseksi.

Nykyään työnhakijat joutuvat luomaan nahkansa yhä uudestaan. Työnhakulomakkeissa pitää perustella, miksi hakee juuri tähän työpaikkaan ja juuri tälle alalle. Kun eilen väänsi tunteja perusteluja yhdelle firmalle, tänään pitää kääntää kelkkansa ja olla kiivaasti pyrkimässä toiseen. Kun samaa vääntöä tekee kuukaudesta toiseen, tietääkö enää itsekään, kuka on ja mihin on pyrkimässä?

Miksi työnantajille ei nykyään riitä haun perusteeksi se, että ihminen haluaa työpaikan saadakseen rahaa vuokraan ja muuhun elämiseen?

Ritva Sorvali

Kouvola

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Työttömyys
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    2. 2

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    3. 3

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    4. 4

      Paavi: Korean sota tuhoaisi suuren osan ihmiskuntaa – ehdottaa Norjaa sovittelijaksi

    5. 5

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    6. 6

      145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

    7. 7

      Lempi, parinhaku ja taiat kuuluivat satojen vuosien takaiseen vappuun – ”Nuoriso juoksenteli pakanallisen hekuman vallassa”

    8. 8

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    9. 9

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    10. 10

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    6. 6

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    7. 7

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    8. 8

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    9. 9

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    10. 10

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää