-
Finnairin ja matkustamohenkilökunnan väliseen kiistaan ei vielä torstaina saatu ratkaisua. Neuvotteluja jatketaan perjantaina.Erimielisyyksien syynä on Finnairin päätös siirtää kolmannes Euroopan-lennoistaan brittiläisen Flyben hoidettavaksi. Tavoitteena on ollut, että 12:n Embraer-koneen mukana siirtyy myös henkilöstö.
-
PARIISI. Lentoyhtiö Air France-KLM aikoo irtisanoa tuhansia työntekijöitä kolmen seuraavan vuoden kuluessa, ranskalaislehdet kertoivat maanantaina. Le Figaro -lehden mukaan irtisanottavia olisi jopa 5 000, La Tribunen mukaan 2 500–3 000. Osa vähennyksistä tapahtuisi normaalien eläköitymisten kautta.
-
-
LONTOO. Virgin Atlantic –lentoyhtiön työntekijä joutui eroamaan Britanniassa, kun hänen väitettiin välittäneen rutiinimaisesti yhtiön koneilla lentäneiden julkkisten lentotietoja paparazzikuvaajille.Torstaina Guardian ja Press Gazette -lehdet kertoivat työntekijän välittäneen yli 60 julkkiksen tietoja valokuvatoimistolle.
-
LAPPEENRANTA. Latvialainen lentoyhtiö AirBaltic jatkaa lentojaan Lappeenrannasta Riikaan.Lappeenrannan kaupunki ja yhtiö ovat sopineet markkinointiyhteistyöstä, joka takaa lentojen jatkumisen lokakuuhun 2015 saakka.Lappeenrannasta lennetään Riikaan neljä kertaa viikossa. Reitti tarjoaa jatkoyhteyden...
-
Lentoyhtiö Blue1 alkaa kesäkuussa lentää Lappeenrannasta Kööpenhaminaan neljä kertaa viikossa. Reitin avaaminen varmistui keskiviikkona, kun lentoyhtiö ja Lappeenrannan kaupunki allekirjoittivat markkinointisopimuksen vuosille 2012–2015. Kustannuksiin osallistuu myös yliopisto sekä yrityksiä, muun muassa kolme hotellia.
-
Viron lentoyhtiö Estonian Air aloittaa uudelleen lennot Tallinnasta Helsinkiin. Estonian lentää kolme päivittäistä vuoroa kaupunkien välillä. Yhtiö aikoo toimitusjohtaja Tero Taskilan mukaan kasvattaa lentotiheyttä kahden vuoden kuluessa kuuteen vuoroon päivässä.Estonian Air pyrkii Taskilan mukaan saamaan...
-
Helsinki–Vantaan lentoasemalla on sattunut onnettomuus, jossa rahtikone on rysähtänyt osittain läpi lentokonehallin seinästä. Finnairin viestinnästä kerrotaan, että kukaan ei ole loukkaantunut.Turma sattui, kun kone oli parkissa hallin ulkopuolella ja liukui päin hallin seinää. Koneen kyydissä oli tapauksen...
-
PARIISI. Dubailaisen Emirates-lentoyhtiön johtaja varoittaa, että niukasti liiketoimintaansa investoineet eurooppalaiset lentoyhtiöt menettävät tulevaisuudessa markkinaosuuksia Persianlahden lentoyhtiöille.Emiratesin kaltaisten lentoyhtiöiden on helppo jatkaa laajentumistaan samaan aikaan kun niukasti...