Uutiset 24h
Jussi Ahlroth
Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
Oi nai mut, Eurooppa
Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
Mistä hinnoista Kummola puhui?
Suomesta Viroon muuttaneen luonnonkosmetiikan myyntiyrityksen omistajan nimi on Susanna Poikela, ei Poikelainen kuten sivuilla B 6 ja B 7 sunnuntaina 12. toukokuuta virheellisesti kirjoitettiin.
Lauantaina 27. huhtikuuta sivulla D 5 kerrottiin virheellisesti, että toksoplasmoosi leviää ihmiseen useimmiten kissan ulosteista. Useimmiten ihminen saa loistartunnan huonosti kypsennetystä lihasta tai ulosteiden saastuttamasta mullasta.
Sunnuntaina 12. toukokuuta sivulla A 4 kerrottiin, että Yhdysvaltojen terveydenhuollon julkiset menot asukasta kohden ovat kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Todellisuudessa ne ovat puolitoistakertaiset.
Keskiviikkona 1. toukokuuta sivulla B 11 väitettiin virheellisesti, että Nokian Renkaiden liikevoitto vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 763 miljoonaa. Liikevoitto oli 76,3 miljoonaa euroa.
Tiistaina 16. huhtikuuta kerrottiin virheellisesti sivulla C 3, että Musiikkitalossa vietetään tällä viikolla lastenviikkoa. Lastenviikko oli viime viikolla.
Lauantaina 13. huhtikuuta julkaistiin sääsivulla C 36 virheen vuoksi uudelleen perjantain 12. huhtikuuta säätiedot.
Sivulla B 6 lauantaina 13. huhtikuuta mainittiin, että YK on arvioinut rikollisjärjestöjen saavan kokaiinikuljetuksista Länsi-Afrikan kautta noin 900 miljoonaa dollaria vuosittain. Summa euroina mainittiin miljardeissa. Oikea summa on 700 miljoonaa euroa.
Helsingin Työväentalon torni sai sisällissodassa osuman 13. huhtikuuta 1918. Päivämäärä oli väärin 13. huhtikuuta 2013 sivun A 22 tekstissä. Kuvatekstissä päivämäärä oli oikein.