-
Pääkirjoitus
Kansainväliset yritykset löytää poliittinen ratkaisu Syyrian sisällissotaan ovat liikahtaneet eteenpäin ensimmäistä kertaa lähes vuoteen. Hankkeiden taustalla ei näy toivoa vaan paremminkin epätoivoa ja pelkoa pahemmasta painajaisesta. Siitä huolimatta...
-
Pääkirjoitus
Säätiöillä on merkittävä rooli yhteiskunnan eri osa-alueilla, kuten kulttuurielämässä, koulutuksessa ja tutkimuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannossa. Tulevaisuudessa säätiöiden rooli kasvaa. Kun Suomen väestö ikääntyy ja valtion varat...
-
-
Pääkirjoitus
Arktinen neuvosto vahvistui tällä viikolla. Kiirunassa järjestetyssä ministerikokouksessa kuusi valtiota sai neuvostossa tarkkailija-aseman, joka on luvassa myös EU:lle. Jo aiemmin neuvostosta oli tullut Kanadalle, Venäjälle, Yhdysvalloille ja kaikille...
-
Kolumni
Harva asia muuttaa maailmanpolitiikkaa samalla tavalla kuin energia. Sen takia on lähdetty sotiin, soviteltu rauhaa, rakennettu liittoumia, tehty ja sallittu ihmisoikeusrikkomuksia sekä investoitu valtavasti. Tämä johtuu siitä, että nykymaailma on täysin...
-
Kolumni
Aurinkoisena aamuna kaksitoistavuotias poikani söi aamupalaansa ja luki Unicefin infolehteä, joka oli jäänyt minulta edellisenä iltana pöydälle lojumaan. Aikansa luettuaan hän taitteli lehden ja ojensi sen minulle. Lehti kertoi, että Syyriassa on 9 miljoonaa...
-
Pilapiirros
-
Muut lehdet
Aamulehti: "[Jutta]Urpilaisen liike merkitsee sitä, että Sdp hakee kannatusta nyt nuorista ja keski-ikäisistä toimihenkilönaisista. Urpilaisen lupaama yhteistyön parantaminen ay-liikkeen kanssa voi olla vaikeaa." "Ministerikierrätyksen tulos saattaa...
-
Pääkirjoitus
Perjantaina Sdp julkisti sen, mitä osattiin viikolla jo odottaa: ministereitä kierrätetään. Tiedotusvälineet osasivat lisäksi aika hyvin ennustaa, ketkä ministerit saavat lähteä. Vain ulkoministeri Erkki Tuomiojan säilyminen hallituksessa saattoi yllättää jonkun.