Ainakin kaksi kolmesta tupakan myyntipaikasta karsiutui pois, kun tupakkatuotteiden myynti tuli luvanvaraiseksi vuonna 2009, kirjoittaa Turun Sanomat.Ennen lain voimaantuloa tupakkaa myytiin arviolta 30 000–40 000 paikassa. Nykyisin myyntilupia on koko maassa enää noin 11 000.Lehden mukaan etenkin ravintolat...
Helsingin ydinkeskustaan, Senaatintorin eteläreunalle puuhataan nyt oluen ystävien iloksi panimoravintolaa. 400 asiakaspaikan ravintola avaa suunnitelmien mukaan ovensa vuoden päästä. Ravintolan tilat sijaitsevat Sofiankadulla niin sanotulla Aschanin pihalla kahdessa kerroksessa, katutasossa ja kellarissa.
Kööpenhaminalaisravintola Noma voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Maailman 50 parasta ravintolaa -äänestyksen. Äänestyksen järjestää brittiläinen the Restaurant -lehti.Äänetykseen osallistui reilut 800 ravintolamaailman vaikuttajaa.Voittajia on ollut kilpailun historiassa vain neljä: El Bulli (viisi...
Helsingissä on entistä enemmän ja entistä isompia ravintoloita, joissa on täydet anniskeluoikeudet. Pienet olutravintolat ovat jääneet pahasti alakynteen. C-oikeuksilla varustettujen kuppiloiden määrä on puolittunut kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan A-oikeuksilla varustettujen anniskelupaikkojen määrä...
Kokkien suomenmestaruustittelin voitti Eero Vottonen helsinkiläisestä G.W. Sundmans -ravintolasta. Toiseksi sijoittui Ismo Sipeläinen myöskin G.W. Sundmansista. Kolmanneksi ylsi Heikki Liekola helsinkiläisravintola Postresista.Ensimmäisenä finaalitehtävänä oli valmistaa kolme erilaista kokousvoileipää 12 hengelle.
Ruoka on yhä olennaisempi osa ravintoloiden myynnistä. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan ravintolat myivät viime vuonna ruokaa 4,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan alkoholin ravintolakulutus laski."Ravintolaruoka on ollut suuri menestys. Siihen yksi keskeinen syy on varmaan kaupungistuminen.