-
|
Helsingin päiväkoteihin hakeutui viime vuonna selvästi odotettua enemmän lapsia. Kaupungin tekemä ennuste ylittyi yli 1 400 lapsella. Varsinkin kantakaupungissa, Viikissä ja Lauttasaaressa on pulaa päiväkotipaikoista.
-
-
|
Liukastumiset vievät nyt päivittäin pelkästään Helsingissä kymmeniä ihmisiä hoitoon. Haartmanin ja Marian sairaalan päivystyksissä liukastumistapaturmien määrä alkoi kasvaa huomattavasti alkuvuodesta, kun sää muuttui talviseksi. Sairaanhoidon kulujen lisäksi menetetään työpäiviä, ja yhden liukastumisen hinnaksi on laskettu 11 000 euroa.
-
|
Sosiaalityöntekijänä esiintynyt mies ehti toimia kaksi kuukautta Espoon kaupungin palveluksessa 2009 ennen paljastumistaan. Mies haki sosiaalityöntekijän virkaa vanhusten palveluiden tulosyksikköön 2009 ja ilmoitti olevansa valtiotieteiden maisteri.
-
Kolme tärppiä
|
Minna Nurmelinin ja Annu Valosen käsikirjoittamassa mustassa komediassa kolme siskosta kokoontuu synnyinkotiinsa äidin kuolinvuoteelle. Muistot ja nykyhetki sekoittuvat, kun naiset elävät lapsuuttaan uudelleen.
-
|
Lumitöiden takia neljä Helsingin toria tai aukiota muutetaan tällä viikolla väliaikaisiksi parkkipaikoiksi. Kaupunkilaiset saavat pysäköidä autonsa Kasarmitorille, Hietalahdentorille, Väinö Tannerin kentälle sekä Hesperian puiston hiekkakentälle.
-
|
Sami Havia valmistui Kuvataideakatemiasta viime joulukuussa, ja nyt on vuorossa ensimmäinen näyttely ammattitaitelijana. Havian töissä yhdistyvät pikkutarkkuus ja abstrakti ilmaisu.
-
|
Turvavaljaita käyttänyt lumenpudottaja putosi viisikerroksisen kerrostalon katon reunalta Helsingin Tehtaankadulla tiistaina iltapäivällä. Mies ehti pudota noin metrin verran alaspäin ja jäi lopulta roikkumaan valjaidensa varaan.
-
|
Liikenne- ja erityispoliisissa toimiva ylikonstaapeli Juha Sinkkonen on valittu Stadin Skoudeksi. Kunniamaininta myönnettiin nyt viidettä kertaa ja valinnan teki Helsingin poliisipäällikkö, poliisikomentaja Jukka Riikonen.
-
|
Liikuntaviraston traktori putosi perjantaina jään läpi ja upposi, kun Puotilanlahdella yritettiin tehdä matkaluistelurataa. Helsingin liikuntavirasto on päättänyt, että matkaluisteluratoja ei tänä talvena tehdä.
-
|
Perjantai-iltana kaksi R-kioskia ryötettiin Helsingissä. Kioskien valvontakameroiden tallenteista on nähtävissä, että tekijä on sama. Toinen ryöstöistä tapahtui Korkeavuorenkadulla, toinen Runeberginkadulla.