Finnairin bussi ja henkilöauto kolaroivat Mäkelänkadulla – kolme loukkaantui
Helsingin SanomatKolme ihmistä loukkaantui iltapäivällä lievästi kolarissa Helsingin Käpylässä. Keskustan suuntaan ajanut Finnairin City -bussi törmäsi henkilöauton perään noin 150 metriä Koskelantien risteyksestä etelään päin.
Henkilöautossa matkustaneet kolme henkilöä vietiin sairaalaan, mutta pelastuslaitoksen mukaan he vahingoittuivat vain lievästi.
Pelastuslaitos sai tiedon kolarista kello 17.20. Liikenne onnettomuuspaikalla kulkee jo normaalisti.
Kummatkin ajoneuvot kärsivät onnettomuudessa vammoja. Bussin matkustajat pääsivät jatkamaan matkaansa korvaavalla bussilla.
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Ulkomaat
Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
Talous
EU eteni veronkierron torjunnassa
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Saastuneeseen Mätäjokeen voinee istuttaa kalaa vielä tänä kesänä
- Mehiläiset muuttivat Lasipalatsin katolle Helsinkiin
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Mätäjoesta otetaan lisää näytteitä
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Poliisi: Punavuoren palo sai alkunsa kourulämmittimestä
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Kuka: Ville Remes
- Tausta: Potilas voi kohta toivoa tiettyä sairaalaa
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Rattijuopot välttelivät poliisia siirtymällä takapenkille ja peruuttamalla
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä

