Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Eliel Saarisen tuolit heräävät henkiin Savossa
Jugend, intohimo, tunnelma, suomalaisuus, käsityö. Nämä sanat nousivat, kun Susan Saarinen tutustui isoisänsä huonekalujen uustuotantoon.
Maija-Riitta RiuttamäkiAlati kapenevan hiekkatien päässä sydän-Savon Tetrimäellä on puusepänverstas. Täältä lähtee maailmalle yhden tunnetuimman suomalaisarkkitehdin, Eliel Saarisen (1873–1950), suunnittelemia kalusteita. Ne ovat numeroituja yksittäiskappaleita.
Eliel Saarisen pojantytär Susan Saarinen käyskentelee verstaalla ja sivelee työn alla olevan ruokapöydän vaneripintaa.
"Muistan, kun isoäitini Loja Saarinen tuskaili tämän pöydän jatkopalan kanssa. Se oli niin vaikea asentaa. Meitä oli jouluaterialla aina iso joukko, ja pöytä piti saada maksimipituuteensa."
Tetrimäen puusepänverstaan perusti saksalainen puuseppä Luz Reinhard 1970-luvulla. Myöhemmin hän teki sopimuksen saksalaisen Adeltan kanssa ja sai oikeuden valmistaa Eliel Saarisen suunnittelemia kalusteita.
Mallikappaleet haettiin yksitellen Saarisen aiemmin omistamasta Hvitträskin huvilasta.
Nyt oikeudet ovat siirtyneet Petri Pajumäen omistamalle Adelta Furniture Vision Oy:lle.
Savolaisverstaalla voidaan tehdä huonekaluja Saarisen perikunnan ja Adeltan välisen sopimuksen ansiosta.
Tänään verstaalla on siis vieraana Susan Saarinen, joka on tullut miehensä kanssa Suomeen lomailemaan Coloradosta Yhdysvalloista.
Saarisen laaja suku kokoontuu vuosittain Mäntyharjun Pulkanrannassa, missä on Eliel Saarisen isälleen Juho Saariselle vuonna 1901 suunnittelema huvila.
"Siellä meitä Saarisia, serkkuja ja pikkuserkkuja, oli yhteensä 60. Olen vasta aikuisiällä tutustunut Suomen-sukulaisiini, ja tämä yhteydenpito on tullut minulle hyvin tärkeäksi. Täällä olen oppinut tuntemaan aivan toisenlaisen isän ja isoisän", Saarinen toteaa.
Eliel Saarinen kutsuttiin Hvitträskistä Yhdysvaltoihin vuonna 1923 suunnittelemaan Detroitin lähelle rakennettavan Cranbrookin taideakatemian kampusta.
Lukuisten rakennusten lisäksi Saarinen suunnitteli niihin myös huonekaluja.
Omaan virka-asuntonsa, nyt museoituun Saarinen Houseen, hän suunnitteli koko sisustuksen tekstiilejä ja kynttilänjalkoja myöten. Eliel Saarinen asui virka-asunnossaan kuolemaansa asti.
"Vietimme paljon aikaa Eliel ja Loja Saarisen luona Saarinen Housessa", Susan Saarinen kertoo.
"Muistan ilmapiirin illallispöydässä. Siinä oli jotain erityistä, ja vasta myöhemmin olen tajunnut, että isoisä eli Yhdysvalloissa hyvin suomalaista elämää. Myös isälläni Eero Saarisella oli juuret tiukasti suomalaisuudessa, vaikka hän oli vasta 13-vuotias perheen muutettua Yhdysvaltoihin", Saarinen muistelee.
Isänsä arkkitehtitoimistossa viihtynyt Eero -poika (1910–1961) sai isältään pieniä tehtäviä, kuten Cranbrookin poikakoulun ruokasalin kalustoon kuuluvan messinkilaatan suunnittelun.
Kalusto on uustuotantoon otetussa mallistossa, ja herkkä kurkiaiheinen laatta valmistetaan käsityönä pienessä valimossa Juankoskella.
"Isä ja isoisä suhtautuivat yhtä intohimoisesti arkkitehtuuriin. Isäni kuunteli tarkasti Elielin neuvoja."
Adeltan mallistossa on nyt Eliel Saarisen sekä Hvitträskiin että Cranbrookiin suunnittelemia huonekaluja. Vuosisadan vaihteen jugendia henkivät kalusteet sopivat hyvin myös moderniin ympäristöön.
Harmoniset mittasuhteet ja loistava käsityön jälki ovat arvoja, joihin eivät aika tai muoti vaikuta. Yksittäinen kaluste on kuin taideteos.
Veistotyö, viilutus ja pintojen viimeistely ovat Petri Pajumäen mukaan kalusteiden vaikeimmat työvaiheet.
Yritys tekee yhteistyötä Savon aikuis- ja ammattiopiston kanssa. Hienopuuseppäopiskelijoita on työharjoittelussa verstaalla.
Verstaalla on työn alla ruokailuryhmä, joka on menossa suomalaiselle yksityisasiakkaalle Texasiin.
Kalusteita on vuosien mittaan myyty etenkin lähetystöihin ja yritysten tiloihin ympäri maailman.
Susan Saarisen oma suosikki on valkoinen White Suite -kalusto, joka on alun perin suunniteltu Hvitträskin viherhuoneeseen.
"Olen jo katsonut sille paikankin Coloradon-kodissani."
Susan Saarinen uskoo kalusteiden menekkiin Yhdysvalloissa.
"Eliel Saarisen edustama tyylisuunta jugend loi pohjan erittäin suositulle amerikkalaiselle art nouveaulle. Hän on etenkin arkkitehtipiireissä yhä erittäin arvostettu, ja kalusteet ovat tunnettuja ympäri maailman."
Susan Saarinen on valmistunut maisema-arkkitehdiksi.
"Ei enää kolmatta arkkitehti-Saarista. Rakkauteni luontoon, arkkitehtuuriin ja kauniisiin tiloihin yhdistyy nyt maisemasuunnittelussa, mutta ilman lasia, terästä ja betonia."
Habitare-messuilla Adelta Furniture Visionin osasto on 7 k19. Messut ovat auki yleisölle 13.–16. 9.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Antti Niemi ja Valtteri Filppula voittoihin NHL:n pudotuspeleissä
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- Espoo sai potilasjonot kuriin
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Suosituimmat uutiset
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset






