Apulaisoikeusasiamies: Arkkipiispalla oli oikeus puolustaa homoja
STT–HSHelsinki. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan arkkipiispa Kari Mäkinen ei käyttänyt väärin virka-asemaansa, kun hän osallistui Älä alistu -heterokampanjan yhteydessä käytyyn homokeskusteluun.
Nuorille suunnattu Älä alistu -kampanja nosti kohun viime maaliskuussa. Kampanjan mukaan homo- tai biseksuaali voi muuttua heteroksi kristinuskon avulla.
Mäkinen vaati eräiden kristillisten järjestöjen homovastaisen kohukampanjan lopettamista. Apulaisoikeusmiehelle suunnatussa kirjeessä väitettiin, että Mäkinen ylitti valtuutensa puolustamalla homojen asiaa.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja kirjoittaa vastauksessaan, että Mäkinen sai osallistua kirkosta ja sen arvoista käytyyn keskusteluun. Hänellä ei ollut määräysvaltaa itsenäisesti toimivien järjestöjen toimintaan, eivätkä hänen kannanottonsa voineet rajoittaa niiden sananvapautta.
Kotimaa
Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Laskelma: Facebookin osakkeen "oikea" hinta voisi olla 9,59 dollaria
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Olli Tuominen voitti squashin EM-kultaa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotetut vapautettiin
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Oikaisut: Royal Caribbean Cruisesin Kaakkois-Aasiaan siirtyvät kaksi alusta eivät ole yhtiön suurimmat
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Oikaisut: Navajointiaanien itsehallintoalue sijaitsee Lounais-Yhdysvalloissa
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa