Arkkipiispa Leo pitää Pussy Riotin tuomiota kohtuuttomana
HS–STTSuomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo pitää Pussy Riot -kolmikon saamaa tuomiota kohtuuttomana, ilmenee Suomen ortodoksisen kirkon nettisivuilla julkaistusta haastattelusta.
"Punkryhmän jäsenten saamat vankeustuomiot ovat länsimaisen oikeustajunnan näkökulmasta kovia. Kysymyksessähän ei ollut henki- tai omaisuusrikos vaan yleisen järjestyksen rikkominen", arkkipiispa Leo kertoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkalla tulisi myös nykyään olla oikeus armahtaa rikokseen tuomittu.
"Ortodoksinen kirkko hakee vielä paikkaansa totalitarismin jälkeisellä Venäjällä. Yksi vanhalla Venäjällä voimassa ollut periaate, jota ei ole vielä palautettu, on ortodoksisen kirkon johtajalle patriarkalle kuulunut oikeus armahtaa rikokseen tuomittu. Tässä tapauksessa tälle periaatteelle olisi käyttöä."
Leo arvioi haastattelussa, että performanssi saattoi muistuttaa venäläisiä kommunistiajan jumalanpilkasta. Esitys pidettiin helmikuussa Kristus Vapahtajan katedraalissa, jonka bolshevikit räjäyttivät 1930-luvulla.
Leon mukaan ortodoksien tyrmistyminen on ymmärrettävää, koska pilkka kristillisyyttä kohtaan oli Neuvostoliitossa arkipäivää aina 1980-luvulle asti.
Kotimaa
Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
Talous
Stubb patistaa käyttämään ulkomaisia verkkokauppoja
Urheilu
Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
Kulttuuri
Kolumni: Totuus on paras bisnes
Luetuimmat juuri nyt
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Stubb patistaa käyttämään ulkomaisia verkkokauppoja
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Napaputterit kielletään golfissa
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- Stubb patistaa käyttämään ulkomaisia verkkokauppoja
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- Mätäjoesta otetaan lisää näytteitä
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Tuhansia kuolleita kaloja kelluu saastuneessa Mätäjoessa Video
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Kuka: Jarno Limnéll
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä

