Batmanin mainoskampanjaa ryhdytään ajamaan alas
Batman-elokuvan mainoskampanjaa ajetaan alas Coloradon verilöylyn takia. Elokuvan levittäjä FS Film aikoo hyllyttää elokuvan verkko- ja televisiomainokset, jotka voisivat näkyä uutisten yhteydessä.
"Esimerkiksi uutislähetyksen yhteyteen ei tule tv-spotteja, mutta leffojen tai sarjojen mainostauoilla niitä voidaan näyttää", sanoo FS Filmin markkinointipäällikkö Joela Uimonen.
Mainontaa hillitään ainakin tämän viikonlopun ajan. Kadunvarsimainoksia sen sijaan ei poisteta.
Niin ikään Helsingin Tennispalatsissa ensi keskiviikkona järjestettävää fanitapahtumaa ei näillä näkymin peruta. Tennispalatsiin aiotaan tuoda esille elokuvan rekvisiittaa, kuten Batmanin käyttämä moottoripyörä.
Ammuskelu on ollut shokki myös kotimaiselle levitysyhtiölle.
"Me olemme todella järkyttyneitä tapahtumista, ja olemme kuulleet niistä pääosin uutisten kautta, mutta meidän käsityksemme mukaan ammuskelu ei liity Batmaniin, vaan sali oli valittu sattumalta", Uimonen arvioi.
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Uutiset
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Nuoriso mellakoi poliisia vastaan Tukholman lähiössä Video
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Maailman kuvat: Srilankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Kuka: Jarno Limnéll
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Amerikkalainen jauhomatokeitto (worm chowder)
- Tausta: Kaikki suomalaiset syövät hyönteisiä
- Tausta: Puudutuksia ilokaasun tilalle
- Friteeratut kenttäsirkat

