Enkeli-Elisan tarina herättää epäilyksiä
"Sivut loppuu kohta. Loppuuko elämä samalla? Mä voin kirjoittaa loputtomiin, mutta mitkään sanat ei kuvaa sitä miltä musta tuntuu. Kun nää oliskin viimeiset sivut. Ei tarttis enää olla... ollenkaan."
Niin lukee 15-vuotiaan Elisan viimeisessä päiväkirjamerkinnässä, joka on kirjoitettu 22. tammikuuta vuonna 2011. Kaksi viikkoa myöhemmin Elisan isä tuli kotiin ja löysi lapsensa kuolleena vanhempien parisängystä.
Päiväkirjan sivut paljastivat itsemurhan syyksi koulukiusaamisen. Elisaa oli haukuttu, uhkailtu ja pahoinpidelty, ilman että opettajat tekivät mitään.
Isä oli itse ollut nuorena koulukiusaaja, ja nyt hän päätti tuoda Elisan tarinan julkisuuteen. Hän alkoi kirjoittaa nettipäiväkirjaa surutyöstään, ja pyysi avuksi yhden entisen kiusattunsa, Minttu Vettenterän. Tämä lupasi kirjoittaa tyttären tarinasta kirjan.
Syntyi projekti Enkeli-Elisa.
Tuhannet ihmiset seurasivat melkein vuoden ajan, kun kiusatun tytön isä ja myöhemmin myös äiti kirjoittivat surustaan Enkeli-Elisa-blogiin. Nyt projektin Facebook-yhteisössä on yli 40 000 jäsentä, ja siitä on kasvanut kollektiivisen surun ilmaisupaikka. Minttu Vettenterä on julkaissut Elisan isän tarinaan perustuvan omakustannekirjan Jonakin päivänä kaduttaa.
Medioissa Enkeli-Elisan tarina on ollut paljon esillä: kiusatun tytön kuolemasta ovat raportoineet esimerkiksi Turun Sanomat, MTV3:n 45 minuuttia, Ylen Akuutti ja Poliisi-tv sekä Ilta-Sanomat.
Kun Iltalehti omisti aiheelle toukokuussa kaksi aukeamaa, Enkeli-Elisan Facebook-ryhmään liittyi muutamassa päivässä tuhansia ihmisiä. Enkeli-Elisasta tehtyjä lehti- tv- ja radiojuttuja yhdistää kuitenkin yksi outo seikka: kaikissa niissä puhuu vain Minttu Vettenterä. Kuolleen tytön vanhempia niissä ei haastatella. Itse asiassa, vaikuttaa siltä niin kuin kukaan toimittaja ei olisi koskaan puhunut heidän kanssaan.
Lauantaina ilmestyneen Kuukausiliitteen laajasta kirjoituksesta käy ilmi, että ainoa yhteys heihin on Vettenterä. Ja tämä kertoo, etteivät vanhemmat halua kommentoida asiaa. Eivät edes nimettöminä. Eivät, vaikka kaikki tunnisteet voisi jutusta häivyttää. Itse asiassa heiltä ei voi saada edes lyhyttä vahvistusta siitä, että tapaus on totta.
Jäljelle jää vain kysymyksiä: Onko perhettä olemassa? Onko Elisan tarina totta?
Laaja kirjoitus Enkeli-Elisasta lauantaina ilmestyneessä heinäkuun Kuukausiliitteessä.
Kotimaa
Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
Politiikka
Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
Ulkomaat
Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Räikkösen kypärästä nousi kohu
Kulttuuri
JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
Luetuimmat juuri nyt
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Fakta: Voimankäyttövälineiden käytöstä tehdään aina selvitys
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Fakta: Harhojen aiheuttaja
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi

