Hovioikeus tiukensi koulupuukottajan tuomiota

 |   |   | 
 
STT

Lappeenranta. Kouvolan hovioikeus pidensi vuodella Imatran koulupuukottajalle langetettua vankeusrangaistusta tapon yrityksestä. Samalla Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomitsema ehdollinen kahden vuoden vankeusrangaistus muuttui ehdottomaksi.

Hovioikeus arvioi teon tahallisuuden ankarammin kuin alioikeus. Päätökseen vaikuttivat mm. puukottajan uhkausluontoiset lausumat ennen tekoa ja uhrin takaa-ajo veitsen kanssa.

Uhri sai useita puukoniskuja, joista yksi ulottui aina keuhkoihin saakka. Hovioikeus muistutti myös, että teko tapahtui kesken oppitunnin turvalliseksi tarkoitetussa kouluympäristössä.

Teon motiiviksi osoittautui puukottajan kokema koulukiusaaminen. Hovioikeuden käsittelyssä ilmeni kuitenkin, ettei puukottaja ollut pitänyt puukotettua kiusaajana, vaikka heidän välillään olikin ollut sanailua.

Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden uhrille määräämät 15 500 euron korvaukset.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta