Hovioikeus vapautti Helsingin Sanomat häirintäkirjoituksesta

 |   |   | 
 

Helsingin Sanomien yli neljän vuoden takainen kirjoitus seksuaalisesta häirinnästä ei loukannut entisen kokoomuksen kansanedustajan Lyly Rajalan kunniaa.
Näin päätti Helsingin hovioikeus, joka hylkäsi syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta.

Syyttäjä vaati artikkelin kirjoittaneelle toimittajalle, hänen silloiselle lähimmälle esimiehelleen sekä toimituspäälliköille Antero Mukalle ja Kimmo Pietiselle  rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Kaikki kiistivät syytteet.

Kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen ei aio hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

"Arvelen, ettei tässä ole sellaista ennakkopäätöksen luontoista kysymystä, miksi valituslupaa kannattaisi hakea", hän sanoo.

Lyly Rajala ei vielä puolen päivän aikaan halunnut ottaa kantaa siihen, aikooko hän hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Hän kertoi, ettei hyväksy hovioikeuden päätöstä.

"Tämä on oikeusmurha. Lehdet saavat kirjoittaa, mitä tykkäävät, medialla on vapaus, mutta ei vastuuta."

Oikeudessa käsiteltiin Helsingin Sanomissa tammikuussa 2008 julkaistua kirjoitusta. Kirjoituksen taustalla oli eduskunnan tasa-arvoselvitys, ja siinä eduskunta-avustajat ja kansanedustaja kertoivat nimettömänä Rajalan sopimattomasta käytöksestä eduskunnassa.

Nimeltä mainittiin myös kuusi muuta mieskansanedustajaa. Rajala oli ainoa, joka vaati HS:lle rangaistusta rikosprosessissa.

Hovioikeus päätyi ratkaisuun yksimielisesti. Tuomion mukaan kirjoitus ei loukannut Rajalan kunniaa eikä siinä esitetty hänen käytöksestään valheellisia tietoja tai vihjauksia.

Hovioikeuden mukaan kirjoituksessa oli kyse paljon keskustelua herättäneestä ja yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta, jota oli ollut perusteltua käsitellä myös lehdistössä.

Oikeus hylkäsi myös Rajalan 20000 euron kärsimyskorvausvaatimuksen.

”Päätös oli odotettu. Olemme siihen tietenkin tyytyväisiä”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen.

Kaksipäiväisen hovioikeuskäsittelyn aikana kuultiin samoja todistajia kuin käräjäoikeudessa.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi samat syytteet vuosi sitten kesänä. Syyttäjä ja Rajala valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

Rajalan mukaan häneltä on mennyt luottamus suomalaiseen oikeuslaitokseen.

"Tässä tuli todistettua se, että suuri mediatalo voi päihittää oikeuslaitoksen. Todistajat eivät puhuneet toimistani eduskunnassa. Minua on kohdeltu väärin, ja oikeuslaitos hyväksyy sen."

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta