Iltalehdelle syyte vangin terveystiedon uutisoinnista
STTIltalehden uutispäätoimittaja saa syytteen elinkautisvangin terveystiedon uutisoimisesta.
Kihlakunnansyyttäjä Lasse Ylevän mukaan lehti julkaisi yksityiselämää loukkaavasti tiedon, jonka mukaan karanneella vangilla oli kuolemaan johtava sairaus. Mies on sittemmin kuollut.
Uutisen kirjoittajaksi oli merkitty Iltalehden työryhmä. Teosta epäiltiin uutispäätoimittaja Panu Pokkisen lisäksi lehden vastaavaa päätoimittajaa ja kustantajaa Kari Kivelää. Kivelä oli kuitenkin tapahtuma-aikaan vuosilomalla eikä hän vaikuttanut julkaisemiseen.
Iltalehti kiistää syytteen.
"Jutun julkaisulle oli yhteiskunnalliset perusteet. Kun poliisi ei etsinyt vaarallista ja aseistautunutta rikollista aktiivisesti, niin oli perusteltua kertoa, miksi ei", sanoo Pokkinen STT:lle.
Syytettä käsiteltäneen Helsingin käräjäoikeudessa jo tämän vuoden puolella.
Kotimaa
HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsi johtaa MM-välierää ylivoimamaaleillaan 2–0
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsi johtaa MM-välierää ylivoimamaaleillaan 2–0
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Nuoret kuljettavat kiihdyttivät kilpaa Kehä I:llä
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksuaalivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Pusukohut eivät hetkauta Krista Siegfridsiä
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Ruotsi johtaa MM-välierää ylivoimamaaleillaan 2–0
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Nuoret kuljettavat kiihdyttivät kilpaa Kehä I:llä
- Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksuaalivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Viisufinaalista povataan Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan taistoa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Lääkevirasto: Kuolemiin liitetyn e-pillerin riskit vähäisiä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ovakon Imatran tehtaiden korjaus vie viikkoja
- Seksuaalirikoksiin syyllistynyt määrättiin hoitoon Kuopiossa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kansanedustajat tutkivat loton pysymistä Ylellä
- Kyllikki Saaren surmasta 60 vuotta - murha jää mysteeriksi
- Helleraja rikkoutui ensi kertaa tänä vuonna
- Lakonuhka väistyi – lehdet ilmestyvät normaalisti
- Kauppakorkeakoulu tutustuttaa uudet opiskelijat yrityksiin Rovion johdolla
- Yle neuvottelee lottolähetysten jatkumisesta
- Jätteiden poltto ja kierrätys kasvavat Suomessa
- Hovioikeus kovensi Vantaan liivijengituomioita
- Kolme loukkaantui puominosturin kaaduttua Mikkelissä

