Joka neljännellä seurakunnalla enemmän menoja kuin tuloja
STTJoka neljännellä seurakunnalla oli viime vuonna enemmän menoja kuin tuloja. Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan tilanne on kuitenkin parantunut. Vielä vuotta aiemmin yli tulojensa eläviä seurakuntia oli selvästi enemmän.
Seurakuntien talouden tila vahvistui hieman muutoinkin. Kaikkien seurakuntien yhteenlaskettu tilikauden tulos koheni kuuteen miljoonaan euroon edellisvuoden kahdesta miljoonasta. Myös seurakunnille tilitetyt kirkollisverotulot kasvoivat 1,8 prosenttia eli 15 miljoonaa euroa.
Talouden kahtiajako koskee myös evankelisluterilaisen kirkon seurakuntia. Köyhät seurakunnat kuitenkin köyhtyvät entistä voimakkaammin.
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
Ulkomaat
Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
Talous
MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
Urheilu
Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Red Bull-kuski kritisoi rengassirkusta: "Nyt on menty liian pitkälle"
- Matkalippuja tarkastetaan tehostetusti viikonloppuna
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
- Lontoon järkyttävä video: Silmä silmästä, hammas hampaasta Video
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kimi Räikkönen: Uudet renkaat eivät lopeta valittamista
- Tunnelikolari hidasti Kehä I:n aamuruuhkia Leppävaarassa
- Dokumentti: Juventus voitti Mestarien liigan finaalin dopingin avulla 1996
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Pittsburgh voiton päähän konferenssifinaaleista
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Autoilija jyräsi lenkillä olleen norjalaisen tähtihiihtäjän
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Jarkko Niemiselle voitto
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Sydänvaivoista kärsinyt Niklas Colliander lopettaa
- Suomessa ei uskota Ruotsin kaltaisiin lähiömellakoihin Video
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Kelluva uimala pyrkii nyt Töölönlahdelle
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Huoltoasemat taistelevat autokansan suosiosta
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Tausta: ABC markkinajohtaja bensiinikaupassa, Neste Oil dieselissä
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- GT-asemat haastavat suuret huoltoasemaketjut
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Harmaa talous kukkii palvelualalla

