Kaksi loukkaantui kolarissa kaivosalueella Siilinjärvellä
STTSiilinjärvi. Kuljettajat loukkaantuivat kahden maansiirtokuorma-auton yhteentörmäyksessä kaivosalueella Siilinjärvellä Pohjois-Savossa. Toinen kuljettajista loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Toisen kuorma-auton kuljettaja loukkaantui lievästi ja hänet vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Heidän vammoistaan ei onnettomuuden jälkeen ollut tarkempaa tietoa.
Onnettomuus sattui risteyksessä Yaran kaivosalueella keskiviikkona puolenyön jälkeen. Onnettomuuden syy ei ole vielä tiedossa.
Toinen kuorma-auto oli tyhjillään ja painoi 70 tonnia. Toisessa oli täysi lasti kyydissä.
Pelastuslaitoksen mukaan pelastustöitä hankaloitti se, että kuorma-auton hytti on noin 3,5 metrin korkeudessa.
"Kuljettaja piti pelastaa hieman erikoisella tavalla. Saimme hänet ison kauhakuormaajan kauhan avulla alas", kertoi ylipalomies Kari Pitkänen.
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- 10 vuotta sitten siepattuja naisia pidettiin vankeina USA:ssa – yhdellä kuusivuotias tytär
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
Uutiset
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Lääkevirasto: Kuolemiin liitetyn e-pillerin riskit vähäisiä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ovakon Imatran tehtaiden korjaus vie viikkoja
- Seksuaalirikoksiin syyllistynyt määrättiin hoitoon Kuopiossa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kansanedustajat tutkivat loton pysymistä Ylellä
- Kyllikki Saaren surmasta 60 vuotta - murha jää mysteeriksi
- Helleraja rikkoutui ensi kertaa tänä vuonna
- Lakonuhka väistyi – lehdet ilmestyvät normaalisti
- Kauppakorkeakoulu tutustuttaa uudet opiskelijat yrityksiin Rovion johdolla
- Yle neuvottelee lottolähetysten jatkumisesta
- Jätteiden poltto ja kierrätys kasvavat Suomessa

