Kysely: Suomalaiset tyrmäävät liikkuvan poliisin lakkauttamisen

 |   |   | 
 
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Sisäministeriön työryhmän ehdotuksen mukaan liikkuva poliisi lakkautettaisiin.
Sisäministeriön työryhmän ehdotuksen mukaan liikkuva poliisi lakkautettaisiin.

Neljä viidestä suomalaisesta vastustaa liikkuvan poliisin lakkauttamista. Vielä useampi – 83 prosenttia – uskoo, että poliisilaitosten määrän karsiminen heikentäisi kansalaisten turvallisuutta.

Tiedot käyvät ilmi Suomen poliisijärjestöjen liiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä, johon vastasi runsaat tuhat suomalaista.

Kyselyssä 13 prosenttia kannatti liikkuvan poliisin lakkauttamista, ja 8 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. Naiset vastustivat lakkauttamista miehiä enemmän ja uskoivat myös turvallisuuden heikkenemiseen miehiä useammin.

Poliittisen kantansa ilmoittaneista liikkuvan poliisin lakkauttamista vastustivat eniten perussuomalaisten (87 prosenttia) sekä Sdp:n kannattajat (85 prosenttia). Vähiten vastustajia löytyi vihreistä ja kristillisdemokraateista, mutta heissäkin osuus oli yli 70 prosenttia.

Kyselyn mukaan suomalaiset pitävät myös tärkeänä, että poliisin toimipaikka säilyy lähellä kotia. Yhdeksän kymmenestä ei halua poliisin lähimmän toimipaikan siirtyvän ainakaan nykyistä kauemmas.

Sisäministeri Päivi Räsänen  kimpaantui tutkimuksesta. Hän sanoi tiedotteessaan, että kysymykset olivat äärimmäisen yksinkertaistettuja.  

Poliisin hallintorakenneuudistusta  valmistellut työryhmä esitteli ehdotuksensa elokuun lopussa. Uudistusten on määrä tuoda säästöjä 25–30 miljoonaa euroa.

Säästöjä haetaan liikkuvan poliisin lakkauttamisen lisäksi muun muassa poliisilaitosten määrän puolittamisesta ja keskusrikospoliisin toimipisteiden vähentämisestä.

Erityisesti liikkuvan poliisin lakkauttaminen on herättänyt kiivaan vastustuksen oppositiossa, ja myös hallituksesta on arvosteltu uudistusta.

Viimeksi sunnuntaina perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen vaativat uudistuksen laittamista jäihin.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero  piti kritiikkiä "vastuuttomana".

"Nyt on tehty esitys säästöistä. Tykättiin niistä tai ei, jostakin on säästöjä saatava, jollei poliitikoilla ole halua lisätä rahoitusta", Paatero sanoi.

Jo aiemmin Paatero on korostanut, että ilman säästöjä poliisien määrää jouduttaisiin karsimaan esitystä huomattavasti enemmän.

Myös Räsänen on sanonut, että säästöillä mahdollistetaan poliisien määrän säilyminen. Räsäsen mukaan oppositio lietsoo turvattomuuden tunnetta levittämällä virheellistä tietoa.

"Esimerkiksi väite siitä, että liikennevalvontaa oltaisiin esityksen mukaan ajamassa alas, on ilman mitään todellisuuspohjaa", Räsänen sanoi sunnuntaina HS:lle.

Poliisin organisaatiouudistus tulee eduskuntaan syksyn aikana.

Poliisikyselyn tulokset avoimena datana

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta