Kysely: Suomalaisia pelottaa eriarvoistuminen ja yksinäisyys

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Kyselyn perusteella suomalaiset kokevat olevansa huolinensa yksin.
Kyselyn perusteella suomalaiset kokevat olevansa huolinensa yksin.

Suomalaisia pelottaa eriarvoisuuden lisääntyminen, työn riittävyys, yksinäisyys ja irrallisuus, selviää sisäministeriön teettämästä kyselystä.

Suomeen kohdistuvista konkreettisista uhkista vastaavat pitivät vakavimpina ydinvoimalaonnettomuutta, tietoverkkojen lamautumista ja suuronnettomuutta merellä.

Pelkotutkimuksen tulokset julkistettiin tänään Porissa SuomiAreenan yhteydessä.

Nuoria huolestuttaa muita ikäryhmiä enemmän terrorismi. Yksilötasolla suomalaiset pelkäävät väkivallan uhriksi joutumista, terveyden menettämistä ja liikenneonnettomuuksia.

"Suomalaiset ovat huolissaan turvallisen yhteiskunnan perustuksien säilymisestä", tiivistää pelkotutkimuksen tekijä, tutkija Leena Ilmola IIASA:sta (International Institute for Applied Systems Analysis).

Nuorten syrjäytyminen ja yhteiskunnan eriarvoistuminen nousivat esille, kun vastaajilta kysyttiin heitä huolestuttavista yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Syrjäytymisestä ja eriarvoistumisesta olivat kyselyn perusteella huolissaan kaikki yhteiskuntaluokat ja ikäryhmät. Maahanmuutto huolestuttaa etenkin yli 60-vuotiaita.

"Avoimista vastauksista käy ilmi, että tunnemme itsemme voimattomiksi. Vastaajat korostivat, että pieni ihminen on yksin huolinensa eikä voi tilanteeseensa vaikuttaa", tutkija Ilmola kommentoi tiedotteessa tuloksia.

Verkkokyselyyn vastasi toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa 1 200 ihmistä.

Pelkotutkimus on osa laajempaa sisäministeriön ja puolustusministeriön yhteistä Suomen mielialaindikaattori-tutkimusta, joka julkistetaan syksyllä.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta