Lännestä leviää lisää lumi- ja räntäsadetta Suomeen

 |   | 
 
STT
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Suomeen leviää keskiviikkona uusi lumisadealue, jonka vuoksi tiet voivat olla aamulla liukkaat.
Suomeen leviää keskiviikkona uusi lumisadealue, jonka vuoksi tiet voivat olla aamulla liukkaat.

Lännestä leviää Suomeen uusi lumisadealue keskiviikkona. Lisäksi aamulla autoilijoita saattavat haitata liukkaat tiet.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lumi- ja räntäsateen odotetaan alkavan lännessä päivällä tai iltapäivän aikana ja kulkevan kohti itää. Pohjois-Suomessa sää on keskiviikkona poutaisempaa kuin muualla.

Torstain vastaisena yönä on luvassa sakeampaa lumi- ja räntäsadetta, kun vielä yhden uuden sadealueen odotetaan kulkevan Etelä- ja Keski-Suomen yli. Torstain jälkeen sateet vähenevät ja sää alkaa muuttua poutaisemmaksi ja kylmemmäksi. Viikonlopuksi on luvassa enimmäkseen poutaista pakkaskeliä koko maahan.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta