MTV3: Jenna Lepomäen murhasta epäillyn isäpuoli vangittiin
STTEspanjassa surmatun suomalaisnaisen murhasta epäillyn miehen isäpuoli vangittiin perjantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Asiasta uutisoi MTV3:n uutiset.
18-vuotiaan Jenna Lepomäen murhasta epäillään kahta tamperelaista miestä, jotka ovat 18- ja 20-vuotiaita.
MTV3:n mukaan keskusrikospoliisi esitti vangittavaksi miestä, joka on toisen murhasta epäillyn nuorukaisen isäpuoli. Häntä epäillään useista törkeistä huumausainerikoksista.
Myös nuorempia miehiä epäillään törkeistä huumausainerikoksista.
Lepomäki löydettiin lokakuun alussa kuolleena Espanjan Aurinkorannalta. MTV3 kertoo, että poliisin mukaan huumekuvio on paljastumassa murhan motiiviksi.
Kahden nuoren miehen epäillään tappaneen Lepomäen, koska tämä ei suostunut perheen huumeiden kuriiriksi.
Uutiset
- Ruotsin suurlähetystössä voi kirjoittaa onnittelukirjaan
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Bagdadissa kuoli kymmeniä pommi-iskuissa
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja Pohjois-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Päiväkoteihin yllättävä tungos Helsingissä
- Kongressin jäsenille lähetetty jauhekirjeitä USA:ssa
- Asuntoministeri Kiuru: Valtion vuokrataloihin omakustannusperiaate
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Valoa nopeampien hiukkasten selitys ilmeisesti laitevirhe
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Auto törmäsi junaan ja paiskautui ratapenkalle Pyhäjärvellä
- Ajokeli huononee yön aikana
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Oikaisuja: Maailman vanhin eläin oli ehkä sienieläin
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Yhä nuoremmat hakevat apua kirkon perheneuvonnasta
- Piiritystilanne Keuruulla päättyi, useita otettiin kiinni
- Jasper Pääkkösen syyte arpajaisrikoksesta hylättiin
- Vaasan seudulla iso huumeratsia asuntoihin
- Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Etelä-Saimaa: Pikkutytön hyväksikäytöstä vankeutta kummisedälle
- Savolaismies sai ehdottoman tuomion seksuaalirikoksesta
- Repoveden kansallispuisto on Vuoden retkikohde
- Veljeksiä ja iäkästä äitiä epäillään tuhansien Subutex-tablettien tuonnista
- Arviointi: Lukio ei valmenna korkeakouluun
- Kahta miestä pidettiin panttivankeina asunnossa Pyhäjärvellä
- Savon Sanomat: Joka viides kuolonkolari johtuu väsymyksestä
- Lännestä leviää lisää lumi- ja räntäsadetta Suomeen
- Ainakin kolme loukkaantui katoilta pudonneen lumen takia Helsingissä
- Jäälohkare putosi tytön päähän Kajaanissa
- Irmari Rantamala on Algot Untolan kirjailijanimi
- Kiinan sotilasmenojen absoluuttinen summa oli 91,5 miljardia dollaria
- Poikavauvan ympärileikkauksesta vaaditaan ehdollista vankeutta
Suosituimmat aiheet
Suosituimmat uutiset
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Tarja Halonen antoi lahjan kruununprinsessa Victorian vauvalle
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Arviointi: Lukio ei valmenna korkeakouluun
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Ajokeli huononee yön aikana
- Etelä-Saimaa: Pikkutytön hyväksikäytöstä vankeutta kummisedälle
- Piiritystilanne Keuruulla päättyi, useita otettiin kiinni
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Silminnäkijä Neloselle: Nainen kuoli heti
- Liivijengit alkaneet kiristää yrittäjiltä suojelurahaa
- Aurauskalusto ei ehdi sivuteille – ajokeli erittäin huono tai huono
- Tutkija: Lasten päivähoito on rakennettu aikuisten tarpeisiin
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Räsänen haluaa rajoittaa anniskelua tunneilla
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Tarja Halonen antoi lahjan kruununprinsessa Victorian vauvalle
- Satoja kolareita pääkaupunkiseudulla – liikenteen pahin kaaos helpotti illalla
- Korkeasaaren ex-johtaja Turunen: Lemmikeistä luovuttava
- Hyytävän kylmä sää jatkuu – 40 asteen pakkasraja saattaa rikkoutua
- Kunnat yhdistetään yli maakuntarajojen – katso kartta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Professori: Luulo lisäaineiden terveysriskistä on järjetön
- Krp: Tuhansien suomalaisten pankkikorttitiedot kopioitu
- Talonmies taltutti Imatran koulupuukottajan
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Hus haluaa lopettaa Facebook-kampanjan postikorttien keruusta lapsipotilaalle